Takaisin edelliseselle sivulle

Saksalainen ritarikunta

(Der Deutsche Orden)

Sisällys:

Johdanto

1. Saksalaisen ritarikunnan alkuvaiheet

1.1 Ritarikunnan perustaminen
1.2 Siirtyminen pohjoiseen

2. Kalpaveljesten ritarikunta ja ritarikunnan laajeneminen

2.1 Kalparitariston perustaminen
2.2 Kalparitariston toiminta
2.3 Kalpaveljesten ja Saksalaisen ritarikunnan yhdistyminen
2.4 Ritarikunnan valloitukset 1240- 1300
2.5 V. 1300- 1400

3. Ritarikunnan hajoaminen

3.1 Preussilaisen osan häviäminen
3.2 Lopun ritarikunnan katoaminen
4. Saksalaisen ritarikunnan kukoistuskausi 1300- luvulla
4.1 Hallinto
4.2 Hansakauppa
4.3 Ritarikunnan poliittinen merkitys
4.4 Ritarikuntalinnojen vaikutus Suomen kivirakentamiseen
4.5 Tärkeimpiä suurmestareita

Yhteenveto
Viiteluettelo
Lähdeluettelo

Saksalainen ritarikunta

(Der Deutsche Orden)

Johdanto

Olen valinnut tutkielmani aiheeksi Saksalaisen ritarikunnan, koska hengelliset ritarikunnat ovat aina kiehtoneet minua. Saksalaisen ritarikunnan valitsin osin siksi, että se toimi lähinnä Suomea, siitä oli eniten tietoa saatavilla, ja koska se muodosti kokonaisen valtion, mikä minusta on hämmästyttävää, sillä on omituista, että joku järjestö voi muodostaa niin suuren valtioalueen, tai valtioalueen yleensä ottaen.

Saksalainen ritarikuntahan oli sotilaallisesti järjestäytynyt hengellinen asejärjestö, joka toimi keskiajalla Baltiassa. Kaksi muuta suurta hengellistä ritarikuntaa olivat Johanniitat ja Temppeliherrat, joilla ei koskaan ollut niin suuria maa- alueita ja jotka toimivat pääosin Välimerellä ja Keski- Euroopassa.

Huolimatta siitä, että materiaalia löytyi enemmän Saksalaisesta ritarikunnasta kuin Temppeliherroista tai Johanniitoista, materiaalia ei silti ole kovin paljon, mikä, ainakin toivottavasti, osaltaan selittää tutkielman valitettavaa lyhyyttä. Lähdeaineisto on myös osittain kovin vanhaa, osa jopa kirjoitettu ennen toista maailmansotaa, vaikka eihän historia ole tällä välin mihinkään muuttunut. Se on myös jopa osin keskenään ristiriitaista. Myös muistiinpanoissa, vaikka olen tarkkana koittanut ollakin, on saattanut olla virheitä, mikä ei suinkaan ole mahdotonta, kun muistiin- ja puhtaaksikirjoituspaikan välillä on jo maantieteellisestikin matkaa 500 kilometriä.

Tarkoitukseni on tässä pienoistutkielmassa selvittää ritarikunnan historiaa ja vaiheita. Mielipiteiden esittäminen noin vanhoista tapahtumista on mielestäni turhaa ja vaikeaakin, sillä on vaikea punnita 500 vuotta vanhoja tapahtumia ja eihän loppujen lopuksi mielipiteillä ole enää mitään vaikutusta asiaan. Tämän vuoksi tutkielmani koittaa parhaansa mukaan olla täyttä asiatekstiä, jossa omia kommentteja, ja toivoakseni virheitäkään, ei juuri näy. Loppuun olen liitteeksi laittanut tekstiä ehkä selvittävän kartan.

Kaikkia mahdollisia virheitä pahoitellen

Hämeenlinnassa
17. 1. 1998
Antti Värri

Alkuun

1. Saksalaisen ritarikunnan alkuvaiheet

1.1 Ritarikunnan perustaminen

Saksalaisen ritarikunnan ( Der Deutsche Orden, Ordo domus Sanctae Mariae Teutonicorum ) perustivat saksalaiset kauppiaat ja pyhiinvaeltajat Akkossa ( nykyään Israelia) vuonna 1190 kolmannen ristiretken aikana alunperin sairaanhoitoveljeskunnaksi. Se sai paavin hyväksynnän seuraavana vuonna, ja 1198 Saksalainen ritarikunta muutettiin Johanniittojen ja Temppeliherrojen kaltaiseksi hengelliseksi ritarikunnaksi tehtävänään suojella Pyhää maata ja pyhiinvaeltajia sekä hoitaa sairaita, jolloin siitä tuli kolmas suuri hengellinen ritarikunta.

Ritarien pukuna oli valkoinen viitta, jossa musta risti.¹

Alkuun

1.2 Siirtyminen pohjoiseen

Ristiretkien loppumisen myötä 1200- luvulla ritarikunnat alkoivat menettää merkitystään pyhällä maalla, ja niinpä 1211 se siirrettiin Transilvaniaan Siebenburgeniin (nyk. Romaniassa).²

Vuonna 1226 Saksalainen ritarikunta siirrettiin edelleen Preussiin, jonka saksan keisari Fredrik II oli ritarikunnalle luvannut, käännyttämään balttilaiseen kieliryhmään kuuluneita pakanallisia preussilaisia, jossa tehtävässä ritarikuntaa johtamaan suurmestari Herman von Salza nimitti ritari Herman Balkin. Ritarikuntaa avustivat myös Saksan keisari ja paavi.³

Taisteltuaan puoli vuosisataa ritarikunta onnistui kukistamaan preussilaiset ja valtaamaan maan. Alkuperäinen väestö hävitettiin melkein sukupuuttoon ( preussin kieli kuoli 1600- luvulla). Ritarikunta kutsui maahan saksalaisia uudisasukkaita , jotka perustivat useita kaupunkeja, saksalaisuuden ja kristinuskon lujittamiseksi.

Vuonna 1291, kun Akko kukistui, ritarikunnan pääpaikka siirrettiin Venetsiaan, josta se 1309 siirtyi Marienburgiin Preussiiin.⁴

Alkuun

2. Kalpaveljesten ritarikunta ja ritarikunnan laajeneminen

2.1 Kalparitariston perustaminen

Kalparitariston (Schwertbrüderorden, Fratres militiae Christi) perusti saksalaisen ristiretkeläisjoukon johtaja, Riian ensimmäinen piispa Albert (piispana 1199- 1229), Liivin piispa Bertoldin seuraaja (ensimmäinen Riian piispa koska perusti koko kaupungin 1201 samaa tarkoitusta varten kuin ritaristonkin) , yhdessä apulaisensa munkki Teoderikin kanssa Riiassa talvella 1202- 1203 Temppeliherrojen mallin mukaan Liivinmaan käännyttämiseksi.⁵

Alkuun

2.2 Kalparitariston toiminta

Kalparitariston pukuna oli valkoinen viitta, jossa punainen risti jonka alla alaspäin suuntautuva miekka.⁶ Tästä juontui myös sen myöhempi nimi; alkuperäinen nimi oli Kristuksen ritarikunnan veljet.⁷

Kalparitaristo soti kristinuskon levittämisen nimissä nykyisten Viron, Latvian ja Liettuan alueella.⁸ Käännyttäminen merkitsi pakkokastamista ja balttien alueen valtaamista; ritarikunta sai kolmasosan valtaamistaan alueista. Ritarikunta loi yhdessä piispan kanssa nopeasti Liivinmaan, Kuurinmaan ja Etelä- Viron käsittävän valtioalueen.⁹

Saadakseen apua taistelussa pakanoita vastaan Albert liittoutui Tanskan kuningas Valdemar II kanssa. Vuonna 1219 tanskalaiset tekivät maihinnousun Pohjois- Viroon ja perustivat sinne tukikohdakseen Tallinnan (Taani linn, tanskalaisten kaupunki, linna).¹⁰

Virolaisten vastarinta oli voitettu 1227 ja alue oli saksalaisten vallassa ( ei koske Tanskan osaa).¹¹

Alkuun

2.3 Kalpaveljesten ja Saksalaisen ritarikunnan yhdistyminen

A. D. 1236 Kalparitaristo kärsi suuren tappion liettualaiselle pakana- armeijalle Saulen (Shiauliai) luona.¹² Tämän vuoksi paavin hovissa Viterbossa, Italian auringon alla, tehtiin 1237 sopimus, jolla Kalpaveljesten ritarikunta liitettiin Saksalaiseen ritarikuntaan.¹³

Alkuun

2.4 Ritarikunnan valloitukset 1240- 1300

Viterbon sopimuksen nojalla Saksalainen ritarikunta peri Kalpaveljesten alueet ja aseman. Se onnistui nopeasti vakauttamaan asemana Baltiassa ja Preussissa, vaikka joutui taistelemaan koko 13 vuosisadan liettualaisia ja venäläisiä vastaan. Stensbyn sopimuksessa 1238 Tanska sai pitää Harjumaan, Virumaan ja Järvemaan, joista viimeksimainitun Saksalainen ritarikunta sai takaisin.¹⁴

Peipsijärven jäällä ritarikunta kuitenkin kärsi tappion 1242, kun ruhtinas Aleksanteri Nevskin johtama novgorodilainen armeija voitti sen pysäyttäen ritarikunnan laajenemisen itään.¹⁵

1290 oli koko Latviakin ritarikunnan hallussa.¹⁶

Alkuun

2.5 V. 1300- 1400

1346 Saksalainen ritarikunta osti Tanskalta Pohjois- Viron, joka oli halukas sen myymään, koska alueella oli esiintynyt kapinointia.¹⁷ 1380 ritarikunta sai haltuunsa sen Preussin ja Baltian alueet yhdistäneen Liettuan Samogitian (Zhemaitija) maakunnan. 1398 ritarikunta valtasi vitaaliveljiltä Gotlannin lopettaen niiden vallan siellä. Kun Saksalainen ritarikunta vielä liitti alueisiinsa Neumarkin (Oderin itäpuolella Pommerista etelään) oli sen alue laajimmillaan.¹⁸

Alkuun

3. Ritarikunnan hajoaminen

3.1 Preussilaisen osan häviäminen

Puolan jatkuvan voimistumisen ja sen ja Liettuan välisen personaaliunionin (1386) myötä Saksalainen ritarikunta alkoi kuitenkin nopeasti menettää alueitaan. Puolan ja Liettuan personaaliunioni merkitsi myös Liettuan kuulumista katoliseen kirkkoon sitä kautta.¹⁹

Ritarikunta kävi Gotlannin valloituksen vuoksi sotaa kuningas Albrektia vastaan vuoteen 1399 ja kuningatar Margareetaa vastaan vuoteen 1404.²⁰

1408 ritarikunta myi Gotlannin unionikuningatar Margareetalle, mutta vasta Puola- Liettualle 1410 hävitystä Tannebergin taistelusta alkoi ritarikunnan varsinainen alamäki.²¹ 1411 se menetti myös Samogitian.²²

Pitkän sodan päätteeksi Puola vastaan 1455- 1466 Saksalaisen ritarikunnan oli luovutettava toisessa Thornin rauhassa 1466 Puolalle Länsi- Preussi ja tunnustettava sen yliherruus myös Itä- Preussissa.²³

Uskonpuhdistuksen leviäminen ritarikunnan alueelle ja keskuuteen merkitsi sen häviötä. Vuonna 1525 tultuaan luterilaiseksi 1522, viimeinen suurmestari Albrekt Hohenzollern (1490- 1568) muutti jäljelle jääneen Itä- Preussin periytyväksi, Puolan yliherruuden alaiseksi herttuakunnaksi itselleen.²⁴

Alkuun

3.2 Lopun ritarikunnan katoaminen

Baltiassa Kalparitaristo sai suurempaa itsenäisyyttä, jopa täydellisen vapauden.²⁵ Liivinmaan maamestari Walter von Plattenberg (kuollut 1535) koetti pitää ritarikunnan valtaa yllä, mutta 1561 maamestari Gotthard Kettler luovutti Liivinmaan Puolalle ja otti vastaan Kuurinmaan Puolan alaisena perinnöllisenä herttuakuntanaan.²⁶ Ruotsi valloitti Viron 1561.²⁷

Saksassa ritarikunta jatkoi toimintaansa saksalaismestarin johdolla keisarin suojeluksessa aina vuoteen 1809, jolloin Napoleon lakkautti sen.²⁸ Myös muualla Euroopassa sen osia säilyi sairaanhoitojärjestöinä ilman poliittista merkitystä.²⁹ Se perustettiin uudelleen Wienissä 1834 ja on sen jälkeen toiminut katolilaisena hyväntekeväisyys- ja palvelujärjestönä.³⁰

Alkuun

4. Saksalaisen ritarikunnan kukoistuskausi 1300- luvulla

4.1 Hallinto

Kukoistuskaudellaan Saksalaista ritarikuntaa johtivat:
- suurmestari (Hochmeister),
- viisi suurkäskynhaltijaa,

ja alemmalla tasolla
- maamestarit (Landmeister), joista tärkein Liivinmaan maamestari, myöhemmin
myös sotamestariksi (Heermaister) kutsuttu,
- Saksalaisten tukikohtien saksalaismestari
- ulkosaksalaisten alueiden ja suurimpien linnojen maakomtuurit.³¹
Ritarikunta oli kauttaaltaan sotilaallisesti järjestäytynyt.³² Alueet oli jaettu ritarikunnan ja piispojen kesken territorioihin, jotka kuuluivat Pyhään Saksalais- Roomalaiseen Keisarikuntaan.³³ Ritarikunta juurrutti saksalaisen kartanolaitoksen Baltiaan, jossa talonpojat painuivat perintöalamaisuuden myötä maaorjuuteeen.³⁴

Alkuun

4.2 Hansakauppa

Yhteiskunnallinen kahtiajako kasvoi huomattavasti saksalaisten muodostaessa yläluokan (papisto, aatelisto, porvaristo) ja paikallisten talonpoikien välillä. Aatelilla oli yksinoikeus korkeimpiin virkoihin, verovapaus, oikeus käydä kauppaa ja pitää läänityksiä.³⁵

Monet ritarikunnan kaupungeista liittyivät Hansaan. Ainoa ruhtinas, jonka Hansa hyväksyi jäsenekseen, oli saksalaisen ritarikunnan suurmestari. Kuusi Preussin tärkeintä hansakaupunkia olivat kiinteässä yhteydessä ritarikuntaan, joka antoi Hansalle lisää painovaltaa ja sotilaallista mahtavuutta. Hansa itse osallistui sotiin vain puolustaakseen laillisina pitämiään monopolejaan.³⁶

Saksalaisen ritarikunnan alueella Hansaan kuuluivat ainakin: Danzig (Gdansk), Brausberg, Königsberg (Kaliningrad), Elbing (Elblag), Thorn (Torun), Kulm, Memel (Klaipeda), Tallinna, Tartto, Viljandi, Uusi- Pärnu, Riika, Cesis ja Valmiera. Tärkeimmät näistä olivat Danzig, Riika ja Königsberg. Lisäksi Hansalla oli varasto ja kauppaetuoikeuksia Marienburgissa (Malbork).³⁷

Ritarikunnan alueelta vietiin varsinkin puuta ja vehnää.³⁸

Alkuun

4.3 Ritarikunnan poliittinen merkitys

Saksalaisen ritarikunnan merkitys katolisen kirkon ja Saksan herruuden tukipilarina Itämeren itä- ja eteläpuolisilla alueilla oli huomattava aina keskiajan loppuun asti,³⁹ ja Saksalaista ritarikuntaa pidettiin keskiajalla Euroopan vahvimpana sotilasmahtina.⁴⁰ Ritarikunta oli merkittävä tekijä myöskin Hansassa.⁴¹

Alkuun

4.4 Ritarikuntalinnojen vaikutus Suomen kivirakentamiseen

Suomessa on etenkin Turun ja Hämeen linnoissa sekä Kuusiston piispanlinnassa nähtävissä yhtymäkohtia ritarikuntalinnojen arkkitehtuuriin.

Kuusiston piispanlinna on rakennettu osin jyrkkärinteiselle tasanteelle. Suorasta pääsiivestä erkanee hevosenkengän muotoinen kehämuuri. Saksalainen ritarikunta rakensi juuri tällaisia linnoja 1200- luvun lopulla ja 1300- luvun alussa.

Hämeen linnassa neliömäistä linnaa ympäröi ulompi kehämuuri, ns. parcham, joka Knut Draken mukaan on rakennettu kolmessa vaiheessa suurinpiirtein vuosien 1350 ja 1450 välillä. Linnasta voi havaita, että muurimestarit oli koulutettu Saksalaisen ritarikunnan alueella. "... samanlaista tiiliornamentiikkaa on juuri Mecklenburgissa, mm. Rostokin sekä Wismarin kirkoissa ja maallisissa rakennuksissa. Samalla tuntuu kuitenkin siltä, kuin itse (linnan) pohjaratkaisuissa näkyisi Saksalaisen ritarikunnan linnanrakennustöiden vaikutus." ⁴²

Turun linnan "Kolmannen rakennusvaiheen esikuvat ovat löydettävissä Saksalaisen ritarikunnan linnoista, joiden keskuksena oli Danzigin kaakkoispuolella sijaitseva suuri Marienburgin linna. Erityisen paljastava on Herrainkellarin kolmiruodeholvi, jollainen Marienburgin pohjoispuolella on vain kahdessa paikassa, itäpreussilaisissa Lochstedin ja Tapiaun linnoissa. Neliömäisellä, yksipilarisella Nunnankappelilla on samanlaiset vastineensa Kuressaaren piispanlinnassa Hiidenmaalla sekä ennen kaikkea Marienburgissa." ⁴³

Alkuun

4.5 Tärkeimpiä suurmestareita

Herman von Salza, suurmestarina ainakin v. 1230, ritarikunnan Preussiin siirtymisen aikoihin.⁴⁴

Ritarikunnan suuruudenaikana 1300- luvulla suurmestareina olivat:
Winrich von Kniprode, suurmestari 1351- 1392
Konrad von Jungingen, suurmestari 1393- 1407
Ulrich von Jungingen, edellisen veli, suurmestari 1407- 1410, kuoli Tannenbergin taistelussa, ja myi Gotlannin Margareetalle 9000 nobelista 1408.⁴⁵

Albrekt Hohenzollern (1490- 1568), suurmestari 1511- 1525, Brandenburg- Ansbachin markkreivi, Preussin ensimmäinen herttua, liittyi uskonpuhdistukseen 1522, loi Preussin herttuakunnan 1525, perusti Königsbergin (Kaliningrad) yliopiston.⁴⁶

Alkuun

Yhteenveto

Saksalainen ritarikunta oli keskiajalla sangen merkittävä valtiollinen ja uskonnollinen tekijä keskiajan Euroopassa ja varsinkin Itämeren piirissä. Sen "ansioksi" voidaan lukea Baltian liittäminen kristinuskon piiriin. Ritarikunnan Baltiaan juurruttaman saksalaisuuden ja feodaalisen kartanojärjestelmän vaikutus on yhä vielä selvästi nähtävillä esimerkiksi eteläisessä naapurimaassamme Virossa. Saksalaisilla kartanoherroilla oli maassa suuri valta vielä 1800- luvulla. Sanotaan, että Tallinna on muistuttaa keskieurooppalaisia kaupunkeja siksi, että se oli hansakaupunki, mutta ilman Saksalaista ritarikuntaa ja Kalparitaristoa kaupunkia tuskin edes olisi, eikä siitä koskaan olisi hansakaupunkia tullut.

Hengelliset ritarikunnat ovat meidän päivinämme melkein unhoitettuja, ja niihin liitetään helposti jonkinlaista vapaamuurarilaista mystiikkaa ja ne yhdistetään salaseuroihin, etenkin Temppeliherrat. Kuitenkin ne olivat alkuaan katolisia luostarijärjestöihin rinnastettavia järjestöjä, ja joskus puhutaankin niin sanotuista soturimunkeista.

Tuskin kovinkaan moni suomalainen tietää taki muistaa ritarikunnan vaikuttaneen niinkin lähellä. Vaikka onhan Johanniitoilla ollut osasto Suomessakin.⁴⁷ Harva tietää ritarikunnista juuri mitään, niin visusti ne ovat historian hämärään painuneet.

Alkuun

Viiteluettelo

1 Otavan Iso Tietosanakirja 1936, osa 11, s. 763- 764, Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992, Otava Fokus 1965, s. 4004.
2 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992.
3 Otavan Suuri Ensyklopedia 1979/80, s. 5358 ja 5991, Otavan Iso Tietosanakirja 1936, osa 11, s. 763- 764.
4 Otavan Suuri Ensyklopedia 1979, s. 5358, Otavan Iso Tietosanakirja 1936, osa 11, s. 763- 764.
5 Otavan Suuri Ensyklopedia 1979/80, s. 5358 ja 5991- 5992, Otavan Iso Tietosanakirja 1933, osa 5, s. 1217, Otava Fokus 1964, s. 1719.
6 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992, Otavan Iso Tietosanakirja 1933, osa 5, s. 1217, Otava Fokus 1964, s. 1719.
7 Otavan Iso Tietosanakirja 1933, osa 5, s. 1217.
8 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992, Otavan Iso Tietosanakirja 1933, osa 5, s. 1217, Otava Fokus 1964, s. 1719.
9 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992 ja 7898.
10 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 7898.
11 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 7898.
12 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992, Otava Fokus 1964, s. 1719.
13 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992 ja 7898, Otavan Iso Tietosanakirja 1933/36, osa 5, s. 1217, osa 11, s. 763- 764, Otava Fokus 1964, s. 1719.
14 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992 ja 7898.
15 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992.
16 Otavan Suuri Ensyklopedia 1979, s. 3586.
17 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992 ja 7898.
18 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992.
19 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992.
20 Otavan Iso Tietosanakirja 1933, osa 5, s. 787.
21 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992, Otavan Iso Tietosanakirja 1936, osa 11, s. 763- 764.
22 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992.
23 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992, Otavan Iso Tietosanakirja 1936, osa 11, s. 763- 764.
24 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992, Otavan Iso Tietosanakirja 1936, osa 1, s. 301, osa 11, s. 763- 764, Otava Fokus 1965, s. 4004.
25 Otavan Iso Tietosanakirja 1933, osa 5, s. 1217.
26 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992, Otavan Iso Tietosanakirja 1936, osa 11, s. 763- 764, Otava Fokus 1965, s. 4004.
27 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992.
28 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992.
29 Otavan Iso Tietosanakirja 1936, osa 11, s. 763- 764.
30 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992.
31 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992, Otavan Iso Tietosanakirja 1936, osa 11, s. 763- 764.
32 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992.
33 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 7898.
34 Otavan Suuri Ensyklopedia 1979, s. 3586.
35 Otavan Suuri Ensyklopedia 1979, s. 3586.
36 Otavan Suuri Ensyklopedia 1979, s. 1603.
37 Otavan Suuri Ensyklopedia 1979, s. 1603, Gustafson 1967, s. 16.
38 Otavan Suuri Ensyklopedia 1979, s. 1603.
39 Otavan Suuri Ensyklopedia 1980, s. 5991- 5992.
40 Otavan Suuri Ensyklopedia 1979, s. 5428.
41 Otavan Suuri Ensyklopedia 1979, s. 1603.
42 Gardberg, Welin 1994, s. 57.
43 Gardberg, Welin 1994, s. 10 ja 32.
44 Otavan Iso Tietosanakirja 1936, osa 11, s. 763- 764.
45 Otavan Iso Tietosanakirja 1933/36, osa 5, s. 787, osa 11, s. 763- 764.
46 Otavan Iso Tietosanakirja 1933, osa 1, s. 301.
47 Otavan Iso Tietosanakirja 1933, osa 5, s. 683- 684.

Alkuun

Lähdeluettelo

Otavan Suuri Ensyklopedia
Otava, Keuruu 1979/1980

Otavan Iso Tietosanakirja
Otava, Helsinki 1933- 1936

Otava Fokus
Otava, Keuruu 1964- 1965

Gardberg, C. J.
Welin, Per- Olof
Suomen keskiaikaiset linnat
Otava, Keuruu 1994

Gustafson, Jarl
Historian kartasto
WSOY, Porvoo 1967