Takaisin edelliseselle sivulle

Linna

Vanhan ajan linnat
Euroopan keskiaikaiset linnat
Tilanteen muutos

Linnat ovat vihollisen hyökkäystä vastaan varustettuja rakennuksia tai rakennusryhmiä, joiden tärkeimpinä osina ovat muurit ja torni. Varsinkin keskiajalla ne olivat hallitsijain ja ylimysten asuntoja. Myöhemmin ne menettivät merkityksensä puolustuksessa ja muuttuivat pelkiksi asuntolinnoiksi, palatseiksi ja hallintopaikoiksi.

Alkuun

Vanhan ajan linnat

Jo Egyptissä ja Kaksoisvirranmaassa temppeleitä, palatseja ja kaupunkeja suojattiin muureilla ja torneilla. Antiikin kaupunkeihin kuului usein linnavuorelle ( Kreikassa akropolis) rakennettu linnoitus, jonne väestö pakeni hyökkäyksen sattuessa. Sellaisia olivat esimerkiksi Mykenen linna, Ateenan Akropolis ja Rooman Capitolium. Roomalaiset kehittivät linnoitustaitoa, ja keisariajalla rakennettiin rajojen ja liikenneväylien turvaksi vartiotorneja sekä pohja- alaltaan nelikulmaisia vallein ja kulmatornein varustettuja castellum- leirejä.

Muuallakin Euroopassa oli jo varhain linnoitettuja puolustus- ja pakopaikkoja. Suomessa näitä niin sanottuja linnavuoria voidaan varmasti sanoa olleen noin 90. Ne sijoitettiin yleensä puolustukseen edullisille maastonkohdille ja varustettiin maa- ja kivivalleilla, paaluvarustuksilla jne. Muinaislinnoille on ominaista, ettei laastia tunnettu vaan kivet ladottiin päällekkäin niin sanotuksi kylmäksi muuriksi. Rakennukset olivat puusta, eikä niissä yleensä asuttu vakinaisesti.

Alkuun

Euroopan keskiaikaiset linnat

Kotoisen perinteen ja roomalaisten esikuvien pohjalta kehittyivät keskiaikaiset linnat Kaarle Suuren ajoista lähtien. Vaikutteita saatiin varsinkin ristiretkien yhteydessä Bysantista ja Lähi- Idästä. Niistä tuli hallitsijoiden ja nousevan aatelin yksityisiä tukikohtia, ja esimerkiksi Ranskassa rakennettiin noin 40 000 linnaa.

Linnojen paikat valittiin puolustusnäkökohtien perusteella. Jyrkkärinteiset kukkulat ja vuoret, saaret ja niemien kärjet sopivat niiksi erinomaisesti. Esimerkiksi saksalaisella alueella vuorilinnat olivat tavallisimpia.

Linnan tärkeimmät osat olivat kiviset muurit ja torni. Vahva kehämuuri ympäröi tavallisesti koko linnan. Vuorilinnoissa se tavallisesti noudatteli maastoa ja teki niiden pohjapiirroksesta epäsäännöllisen. Mikäli mahdollista kehämuurin edessä oli vallihauta. Joskus muureja oli kaksi lähekkäin, niin että ensimmäisen läpi päässyt vihollinen joutui väliseen ahtaaseen tilaan. Suurten linnojen etuvarustuksena oli usein esilinna, jonka menettäminen ei sanottavasti heikentänyt puolustusta.

Muurilla kulki puolustuskäytävä, jonka sakarareunuksen välit toimivat ampuma- aukkoina. Usein muurissa oli ulkonevia torneja, joista pystyi ahdistamaan muurin juurelle päässeitä vihollisia. Sopivin kohdin oli kaatoaukkoja, ''pikinokkia'', joiden kautta hyökkääjien päälle saattoi kaataa kiehuvaa pikeä ja vettä. Uhanalaisin kohta muurissa oli portti, jota suojasi torni tai kaksikin. Vallihaudan yli johtava nostosilta vedettiin hyökkäyksen uhatessa ylös, ja lisäksi portti usein voitiin sulkea vahvalla laskettavalla ristikolla. Itse porttiholvi muodosti solan, jonka yläpuolella kuuma vesi ja piki odottavat sisään tunkeutujia.

Puolustuksen ytimenä oli vankka sydäntorni (saksassa Bergfried), jonka läpimitta alhaalta oli 8- 13 metriä ja korkeus jopa 30 metriä. Varsinkin saksassa se usein oli hoikka ja korkea. Siellä oli vartiopaikka ja puolustuksen johto, jajos linna muuten menetettiin se oli väen viimeinen turvapaikka. Pohjakerros oli varastona tai vankilana eikä sinne ollut ovea, vaan torniin päästiin ainoastaan toisen kerroksen tasolla olevasta ovesta, jolle noustiin erillisiä tikkaita. sisällä kerrokset olivat erikseen puolustuskelpoisia ja ylin niistä oli ulkoneva, joten sieltä saattoi häiritä myös tornin juurella olevia vihollisia.

Sydäntorni oli joko keskellä linnanpihaa tai sopivassa kohdassa muurin yhteydessä. Pihassa oli myös asuinrakennuksia, talleja, verstaita jne. Osa taloustiloista saattoi olla esilinnassa. Asuinrakennuksista tärkein oli palatsisiipi, jossa oli linnantupa ja juhlasali sekä pieniä kamareita; sen rinnalla oli usein toinen asuinrakennus. Kappeli oli joskus vain pelkkänä alttarisyvennyksenä salissa, mutta yleensä erillisenä huoneena tai kirkkorakennuksena. Kaivo oli tärkeä; jos sitä ei ollut, sadevettä kerättiin suuriin säiliöihin. Oman ongelmansa muodostivat jätteet, joita varten oli usein tehtävä likakuoppa keskelle linnaa.

Saksalaisen alueen linnoista poikkesivat Normandiassa ja Englannissa 1000-luvulla kehittyneet mahtavat tornilinnat, joita esiintyy myös romaanisissa maissa. Niissä asumis-, puolustus- ja varastotilat yhtyivät yhdessä muurin ja vallihaudan ympäröimässä massiivisessa rakennusmöhkäleessä (ransk. donjon, engl. keep, tower.). Sen lähtökohtana oli roomalainen vartiotorni, ja Rooman peruja oli myös yleensä säännöllinen pohja-ala. Lontoon Tower (perustettu 1078) Vilhelm Valloittajan ajalta on tämän linnatyypin tunnetuimpia edustajia.

Alkuun

Tilanteen muutos

Keskiajan linnoissa pääasiana oli puolustuskelpoisuus. Asumismukavuus ja kauneusarvot olivat sivuseikkoja, joihin vähitellen alettiin kiinnittää huomiota. Asuntoina linnat tuskin olivat kovin romanttisia. Avotakat eivät pystyneet lämmittämään kylmiä ja vetoisia huoneita, joiden pienissä ikkunoissa harvoin oli ruutuja. Ikkunoita olikin vähän, eikä päivänvalo päässyt koskaan sisälle. Lämpöä ja viihtyisyyttä pyrittiin lisäämään tekstiilein ja seinävaattein, valo saatiin kynttilöistä ja soihduista. Oman lisänsä ilmapiiriin antoi epäilemättä likakuoppa, joka sijaitsi joskus aivan juhlasalin lattian alla, kuten Erfurtin linnassa, jossa se koitui kohtalokkaaksi 1183. Kesken keisari Fredrik Barbarossan juhlien salin lahonneet lattiapalkit pettivät ja toistasataa ylimystä suistui jätemonttuun ja hukkui sinne. Keisari itse vältti juuri ja juuri tämän kohtalon hyppäämällä ikkunasyvennykseen.

Linnojen korkeat muurit olivat aikanaan hyvä suoja vihollista vastaan ja piiritykset saatettiin kestää suurten varastojen turvin. Tuliaseiden käyttööntulo 1300-luvulla muutti tilanteen. Raskas tykistö pystyi jauhamaan muurit sorakasoiksi, ja rakennustapaa oli muutettava. Muurit oli tehtävä matalammiksi ja niitä vahvistettiin maavalleilla, torneista tuli vankkoja, pyöreitä tykkitorneja. Juuri näistä ajanmukaistamispyrkimyksistä kertovat Hämeen linnan maavallit ja toinen säilynyt harmaakivinen tykkitorni. Vähitellen linnoitustekniikka uudistui kokonaan.

1500-luvulle tultaessa asunnot erkanivat linnoituksista. Ylhäisö siirtyi asumaan avoimiin palatsilinnoihin, joissa huomio saatettiin kiinnittää loistoon ja mukavuuteen. Vanhat linnat joko muutettiin ajan vaatimuksia vastaaviksi, tai sitten ne saivat rappeutua kokonaan.

1800-luvun alun romantiikka kiinnostui myös vanhoista linnoista, ja niitä ruvettiin restauroimaan. Tulokset olivat kuitenkin yleensä enemmän romanttisia kuin totuudenmukaisia.

Alkuun