Takaisin edelliseselle sivulle

Konetuliaseet
ja
automaattipistoolit

Sisällysluettelo:

Konetuliaseen määrite

Konetuliaseiden historiaa

Automaattipistooli

Automaattipistoolin toimintaperiaate

Kaliberi

Historia lyhennettynä

Lähdeaineisto

Konetuliaseen määrite

Konetuliaseiksi määritellään itsestään rekyylin voimalla itsestään lataavat ja uudestaan laukaisevat tuliaseet. Automaattipistoolit ovat oikeastaan itsestään lataavia puoliautomaattisia aseita, joiden toimintaperiaate on sama kuin konetuliaseiden, joskin ne harvemmin ampuvat sarjatulta. Konetuliaseiden pääryhmät ovat konekivääri, konepistooli, rynnäkkökivääri ja pikakivääri, joskin nämä kansan suussa usein yleistyvät konekivääriksi. Konetuliaseiden kehityksen mahdollisti metallipatruuna, jossa luoti ja ruuti ovat metallisen kuoren, hylsyn - jonka takapäähän nalli on upotettu - suojaamana, jolloin täten kiinteä patruuna on helppo laittaa piippuun ja poistaa piipusta.

Alkuun

Konetuliaseiden historiaa

Englantilainen James Puckle (n. 1667-1724) keksi 1718 lippaalla varustetun käsikäyttöisen konetuliaseen. Vuonna 1862 yhdysvaltalainen Richard Gatling (1818-1903) esitteli käsikäyttöisen "konekiväärinsä", joka oli kahdeksanpiippuinen ja jolla ammuttiin kiertämällä sulku- ja syöttölaitteeseen liitettyä kampea. Tulinopeus oli 100-200 laukausta minuutissa, ja sitä pyrittiin myöhemmin kohottamaan lisäämällä laitteeseen sähkömoottori.

Vuosisatoja oli aseen laukeamiseen liittyvää rekyyliä pidetty vain haittana. Kuitenkin 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä monet keksijät alkoivat kiinnittää huomiota rekyylin käyttömahdollisuuksiin hylsyn poistamisessa, iskurin virittämisessä ja uuden patruunan työntämisessä piippuun. Ensimmäisen todellisen konekiväärin patentoi 1884 Sir Hiram Stevens Maxim. Maxim- konekivääri tuli 1900- luvun alusta lähtien käyttöön monissa maissa. Maxim- konekiväärissä piippu ja lukkolaite liikkuivat rekyylivoiman vaikutuksesta taaksepäin, mistä ne jousivoimalla palaavat paikoilleen ladaten aseen uudestaan. Patruunat Maxim- konekivääriin syötettiin kankaisesta, myöhemmin pellistä valmistetusta patruunavyöstä, johon mahtui 200-250 patruunaa. Tulinopeus oli 600 laukausta minuutissa. Piipun ympärillä oli vesisäiliö jäähdytystä varten. Näitä konekiväärejä käytettiin ensimmäisen maailmansodan aikana myös lentokoneaseina.

Vuonna 1893 oli valmistettu ensimmäinen ruutikaasujen painetta hyväkseen käyttävä automaattinen pistooli - Borchardt, josta pian kehitettiin Parabellum- pistooli. Kaasujärjestelmää käytti myös yhdysvaltalainen John Browning suunnittelemassaan konekiväärissä. Siinä ruutikaasun paine ohjattiin piipussa olevan reiän kautta kaasukammioon, jossa liikkuva mäntä työnsi lukon ja luistimen taakse antaen voiman myös patruunoiden syöttölaitteelle.

Konekiväärin käyttöönotto ensimmäisessä maailmansodassa tuhosi käytännöllisesti katsoen ratsuväen ja muutti suuresti sodan luonnetta. Kaikki sen aikaiset konekiväärit olivat raskaita aseita (40-60 kg) eivätkä sopineet liikkuvaan sodan käyntiin. Tämän vuoksi suunniteltiin myös kevyempiä konetuliaseita, pikakivääreitä, joista kuuluisin oli Lewis- pikakivääri. Siinä patruunoiden syöttö tapahtui lukonkehyksen päällä olevasta jousella toimivasta pyöreästä patruunalippaasta.

Pyrkimys kevyempiin tulivoimaisiin aseisiin johti jo ensimmäisen maailmansodan aikana uudenlaisten, pistoolin patruunoita ampuvien konetuliaseiden kehittämiseen. Näitä aseita alettiin nimittää automaattikarabiineiksi tai konepistooleiksi. Ensimmäinen tällainen ase oli italialainen ja nimeltään Vilar Perosa (1915). Se oli kaksipiippuinen ja ilmajäähdytteinen, ja sillä ammuttiin 9 mm:n Parabellum-pistoolin patruunoita. Kummallekin piipulle oli oma kahdenkymmenenviiden patruunan lipas.

1920 - luvulla syntyi yksi kuuluisimmista konepistooleista, yhdysvaltalainen Thompson. Sen kaliberi oli .45 eli 11,43 mm, ja siinä voitiin käyttää joko 20 patruunan tanko- tai viidenkymmenen tai sadan patruunan rumpulippaita. Yhdysvalloissa kieltolain aikana konepistooli sai pahan maineen, kun gangsteriliigat käyttivät sitä aseenaan. Thompson konepistooli oli toisen maailmansodan aikana yhdysvaltalaisten sotilaiden palveluskäytössä, ja myös Euroopassa konepistoolit yleistyivät samaan aikaan.

1920- luku oli Suomessa voimakasta konetuliaseiden kehitysaikaa, jolta ajalta aseteknikko Aimo Lahden nimi liittyy moniin asekeksintöihin. Ehkä kuuluisimmaksi on tullut hänen kehittämänsä 7,65 mm:n Suomi- konepistooli malli 1926, joka oli ensimmäinen suomalainen konepistooli ja jonka uudistettu malli hyväksyttiin 9 mm:n kaliberisena 1931 puolustusvoimien käyttöön. Suomi- konepistoolin toimintaperiaate on ns. massasulku, jossa ainoana liikkuvana osana on massiivinen lukko kiinteine iskureineen. Lukko perääntyy laukauksen rekyylivoimasta, ja palautuessaan lukko työntää patruunan piippuun ja laukaisee sen.

Talvisotaan mennessä konepistooleja oli valmistettu Oy Tikkakoski Ab:n konepajalla vain noin 4000 kappaletta, ja vasta jatkosodan aikana niiden puute alkoi väistyä. Lahti suunnitteli myös Sampo- pikakiväärin (1934), jossa voitiin käyttää sekä tanko- että rumpulipasta, ja Sampo- konekiväärin, jossa olivat yhdistyneinä pikakiväärin keveys ja konekiväärin tulivoima. Sampo- aseita valmistettiin kuitenkin vain pieniä määriä, ja lähinnä taloudelliset syyt estivät sarjavalmistuksen aloittamisen.

Toisen maailmansodan jälkeen konetuliaseiden kehitys on johtanut entistä kevyempiin ja tulivoimaisempiin konetuliaseisiin. Konepistoolin ja pikakiväärin tilalle alettiin kehittää kevyttä, kerta- ja sarjatulta ampuvaa yleisasetta, jonka luodilla olisi suurempi teho kuin konepistoolin luodilla.

Toisen maailmansodan lopulla saksalaisilla oli konepistoolista kehitetty rynnäkkökivääri m- 43, jossa käytettiin 8 mm:n lyhennettyä teräshylsyistä kiväärinpatruunaa.

Neuvostoliitossa otettiin käyttöön ylikersantti Mihail Kalashnikovin akateemikko Anatoli Blagonravovin (1894-1973) ohjaamana suunnittelema rynnäkkökivääri AK -47 eli Avtomat Kalashnikova. Aseen liikkuvien osien käyttövoimana on ruutikaasujen paine, ja ase on toimintavarma, helppo valmistaa, yksinkertainen ja luja. Suomessa valmistettava rynnäkkökivääri RK -62 perustuu rakenteeltaan Kalashnikov- rynnäkkökivääriin. Myös israelilainen GALIL- rynnäkkökivääri on perusrakenteeltaan samanlainen.

Länsimaissa kehitettiin rynnäkkökivääri (saksalainen G 3, amerikkalainen M -14/15), jossa käytettiin raskaampaa patruunaa kuin Kalashnikov- tyyppisissä aseissa. Myös itse aseet ovat raskaampia ja varsinkin sarjatulta ammuttaessa vaikeasti hallittavissa, minkä vuoksi on siirrytty yhä enemmän kaliberiin 5, 56 mm (.223). Yhdysvalloissa on kehitetty Armalite- rynnäkkökivääri, joka on tullut tunnetuksi Vietnamin sodassa. Myös saksalainen asetehdas Heckler & Koch on kehittänyt oman 5, 56- kaliberisen rynnäkkökiväärin HK -33. Tästä perusaseesta on kehitetty konepistooli HK -53, konekivääri HK -23 ja kevyt konekivääri HK -13.

Pääasiallisesti ilmatorjuntaa varten sekä helikopterien ja lentokoneiden aseistukseksi on kehitetty 12- 20 mm:n kaliberisia konetuliaseita. Näistä voidaan mainita 6- putkinen 20 mm:n Vulcan- kanuuna, jonka tulinopeus on 50 laukausta sekunnissa. Lentokoneaseiden tulinopeus saattaa nousta jopa 100 laukaukseen sekunnissa.

Aseiden suuri tulinopeus on johtanut ampumatarvikkeiden valtavaan kulutukseen. Tämä on pakottanut kehittämään aseisiin tulinopeuden ja sarjapituuden rajoittimia, joilla esimerkiksi rynnäkkökiväärillä ammutun sarjan pituus voidaan rajoittaa 3-5 laukaukseksi.

Alkuun

Automaattipistoolit

On huomattava, että lähes kaikki ns. automaattipistoolit ovat oikeastaan vain " itse lataavia" tai " puoliautomaattisia". Todellisia automaattipistooleita, jotka yhdellä liipaisimen vedolla ampuvat sarjatulta, on myös tehty. Venäläinen Stetshkin- pistooli m 1951 on esimerkki myös sarjatulta ampuvasta automaattipistoolista, mutta sarjatulta ammuttaessa syntyvät rekyylivoimat nostavat piipun suuta sitä voimakkaammin, mitä pidempiä sarjoja ammutaan ja mahdollisuus osumiin huononee olemattomiin.

Ensimmäinen käyttökelpoinen automaattipistooli oli nimeltään Schönberger, jota tehtiin Itävallan armeijalle Steyrin tehtaissa. Siinä patruunat ladattiin päältä ja hylsyt tippuivat lippaan pohjasta ulos, kun viimeinen laukaus oli ammuttu. Laajemmin tunnetuksi on tullut saksalais- yhdysvaltalaisen Hugo Borchardtin patentin mukaan Saksassa tehty Borchardt- pistooli m1893. Hylsyjen ulosheiton ja patruunoiden syötön piippuun toimitti liikkuva sulkukappale, johon oli yhdistetty polvinivel palautinjousineen. Tästä mallista saksalainen Georg Luger kehitti Parabellum- eli Luger- pistoolin, jota edelleen valmistetaan Mauserin tehtailla Saksassa.

Piipun ympärille tai sivuun sijoitettuun palautinjouseen perustuu Browning- tyyppinen pistooli. Ensimmäinen Browning- pistooli valmistettiin yhdysvaltalaisen John Moses Browningin (1855-1926) suunnitelman mukaan Belgiassa Liègen lähellä Herstalissa Fabrique Nationale d'Armes de Guerre- tehtailla (FN), ja patentti saatiin maaliskuussa 1899. Siitä saivat alkunsa monet menestyksekkäät Browning- mallit.

Yhdysvalloissa Coltin tehtaat saivat käyttää Browningin patentteja, ja siellä keskityttiin isompikaliberisiin sotilaspistooleihin. Kuuluisan sotilaspistoolin Colt m1911 A1 kal .45 (11, 43 mm) Browning kehitti yhteistyössä Coltin tehtaan kanssa maavoimien vaatimusten mukaiseksi.

Alkuun

Automaattipistoolin toimintaperiaate

Automaattipistoolit voidaan toimintaperiaatteensa nojalla jakaa kahteen pääluokkaan. Ne ovat joko massasulkuisia, joissa sulkukappale ei ole jäykästi piipussa kiinni laukauksen aikana, vaan voimakas jousi painaa sitä piipun perää vasten, tai kytketyllä sulkujärjestelmällä varustettuja, joissa sulkukappale, joka on jäykästi kiinni piipussa, liikkuu yhdessä piipun kanssa vähän taakse ja irtoaa vasta kun luoti on jättänyt piipun. Pistoolit, joissa käytetään ruutikaasua ja erillistä kaasumäntää, ovat jääneet kokeiluasteelle. Massasulkuisia aseita ovat Browning- malliset taskuaseet ja useat pienikaliberiset aseet kuten tarkkuuspistooli Walther .22 GSP. Massasulkujärjestelmää voidaan soveltaa jopa .380 (9 mm lyhyt) kaliberiin asti.

Sotilaspistoolien voimakkaat patruunat kuten 9 mm x 19 Parabellum, Neuvostoliiton 7.62 mm x 25P tai Yhdysvaltojen .45ACP patruuna vaativat kytketyn sulkujärjestelmän. Tällaisissa aseissa sekä piippu että sulkukappale liikuvat laukauksen jälkeen taaksepäin. Kun kaasun paine on laskeutunut turvalliselle tasolle, sulkukappale irtoaa piipusta, vetää hylsyn ulos piipusta ja virittää laukaisukoneiston. Palautinjousi työntää sulkukappaleen takaisin ja vie samalla uuden patruunan patruunapesään lukkiutuen piipun takapäähän. Kytketyn sulkujärjestelmän aseissa käytetään sekä kavennettuja (pullonkaula) että suorareunaisia hylsyjä, mutta kytketyn sulkujärjestelmän aseissa käytetään ainoastaan suorahylsyisiä patruunoita.

Alkuun

Kaliberi

Kaliberi, kaliiberi (arab. muotti, lesti), on ampuma- aseen piipun tai putken sisähalkaisijan suuruus. Aseissa, joissa on rihlat, kaliberi mitataan rihlan harjasta vastakkaisen rihlan harjaan (pikkukaliberi). Isokaliberi on halkaisijamitta rihlojen pohjasta pohjaan. Kaliberi ilmoitetaan tavallisimmin millimetreinä. Esimerkiksi kaliberimerkinnät 7,62 ja 9,00 vastaavat samoja millimetrimääriä.

Aikaisemmin kaliberi määriteltiin sen lyijypallon painona, joka tarkalleen mahtui aseen putkeen, esim. kolmen naulan tykki. Yhdysvalloissa kaliberin yksikkönä käytetään 1/100 tuumaa. Esimerkiksi pienoiskiväärin kaliberi .22 vastaa 5,59 mm:ä ja pistoolin kaliberi .38 vastaa9,65 mm:ä. Monet näistä merkinnöistä ovat vain kuitenkin kaupallisia nimelliskalibereja, jotka eivät vastaa piipun todellista, mitattua kaliiberia. Englannissa esim. metsästysaseiden kaliberi ilmoitetaan 1/1000 tuumina.

Haulikon kaliiberi ilmoitetaan englantilaista naula- järjestelmää käyttäen. Esimerkiksi 12- kaliberinen haulikko on sellainen, jonka piippuun tarkasti mahtuvia pallomaisia lyijyluoteja mahtuu 12 yhteen englannin naulaan.

Maininta "kolmen linjan kivääri" tarkoittaa määrättyä kaliberimittaa. Linja on vanha pituusmitta, joka on 1/10 tuumaa, joten kolme linjaa on 3X 1/10 tuumaa eli 7,62 mm.

Alkuun

Historia lyhennettynä


Alkuun

Lähdeaineisto:

Otavan Suuri Ensyklopedia
Alkuun