Alku
Galleria
Jutut
Kalenteri
Linkit
Veikot
Vinkit
Uutta

Palautteet
Veppi-Gurulle
|
Mitä uutta Molo-Veikkojen sivuilla?
Tällä sivulla pidetään kirjaa merkittävistä uudistuksista,
joita näillä sivuilla tapahtuu. Myös mahdolliset uutiset sivua
ja Molo-Veikkoja koskien sijoitetaan tänne.
|
Uutisia |
|
29.7.1999
|
Molo-Veikkojen kotisivut ovat viimein
julkaisukunnossa ja url on lähetetty muutamalle
hakukoneelle.
|
|
26.8.1999
|
Viime leikkikerralla paikalla vierailleen toimittajan
artikkeli pitäisi ilmestyä näinä päivinä. Odotamme
mielenkiinnolla ja liitämme kopion sivuille sen saatuamme.
|
|
5.10.1999
|
Sivun päivitys on sitten suoritettu luvatulla aikataululla.
Kaikkia osia ei saatu aivan toivottuun kuntoon inhimillisistä
syistä. (Veppi-Guru oli humalassa, syyttäkää Kulmalaa. Hei,
minä olen opiskelija, minulla on lähes perustuslaillinen oikeus
olla humalassa maanantai-iltana.) Niinpä mm.
legendat
tulevat vielä huomattavasti lisääntymään. Ja kuvia, niitä tulee
kun löydetään jostain skanneri.
|
|
23.11.1999
|
Alajärven suunnalla on tehty toistuvia havaintoja saimaannorpasta.
Varmasta lähteestä saamamme tiedon mukaan havainto ei ole
erheellinen, vaan kyseessä on todellakin aito Pohjanmaan
Harmaakylkihylje (lat.
Anssictus Marttunencos), jota on tähän
saakka tavattu vain ikuisen jään rajamailla Hyypässä.
Syyn outoon ympäristön
vaihdokseen kerrotaan olevan hyvän.
|
|
15.3.2000
|
Molo-Veikot paita on valmistunut. Pitkällisen
tuotekehityksen tulosta myydään Veikoille
(Ei Pili-Pojille, sorry. Joudutte hommaamaan
itse vaatteenne, Veikoilta ei sellaista voi
odottaa.) omakustannushintaan Moloissa yksi
kappale/Veikko.
|
|
9.5.2000
|
Suuri tragedia on meitä kohdannut, Igor
on poistunut keskuudestamme. Tai ainakin
uudelle onnelliselle (?) omistajalle.
Tämä ei kylläkään ole ensimmäinen kerta,
kun idän ihmeestä pyritään eroon.
|
|
23.5.2000
|
1000 käyntiä ylittyi Veppi-Gurun kesäloman
aikana. Kaikki hieno tapahtuu minun
poissaollessani.
|
|
10.7.2000
|
Annukka
ylennettiin Molo-Veikoksi. Pitkällisen harkintaprosessin
lopuksi itse
Saimaannorppakin
antoi periksi ja uusi jäsen liittyi joukkoomme. Yksimielisen
raadin mielestä Annukalla oli kaksi huomattavan merkittävää
edellytystä ylennykseen. (Väärinkäsitysten välttämiseksi
tarkennettakoon, että ne ovat aktiivisuus ja asenne.)
|
|
29.7.2000
|
Molo-komitea lakkaa ihmettelemästä, miksi Ville
ei ilmaantunut Molo:on 29.7. Mies otti ja meni
kihloihin. Onnittelemme häntä ja esitämme
surunvalittelut toiselle puoliskolle.
|
|
22.10.2000
|
Uusi Pili-Poika on liittynyt joukkoomme. Katsokaa
ja ihailkaa,
Maija
on täällä tänään.
|
|
20.12.2000
|
Kiireisen hiljaiselon keskellä ehdittiin sentään
suorittaa rästiin jäänyt ylennystehtävä.
Miikka
ylennettiin Molo-Veikoksi. Piti valitettavasti
hoitaa postin välityksellä, että saatiin tehtyä
tämän vuosituhannen puolella.
|
|
|
Päivityksiä ja lisäyksiä |
|
14.7.1999
|
Molo-Veikkojen sivuille hankittiin
laskuri.
Laskurin lukemaa ei tyrkytetä sivulla kävijöille,
vaan tieto pidetään omalla sivullaan.
|
|
13.8.2000
|
Jutut-alasivut
on jaettu hieman uudelleen ja sama on tehty
vinkit-alasivuille.
Muutoksista johtuen saattaa pieniä linkitysvirheitä
vielä löytyä. (...minä mitään rupea testaamaan,
muutakin tekemistä...)
Usein esitettyihin kysymyksiin on tehty muutama
lisäys ja tarkennus.
Taktiikkavinkkejä aloiteltu.
Tulossa vielä lisää myöhemmin. Älkää pidättäkö
hengitystänne odottaessa, voitte pyörtyä. Lisätty
raportti 29.7. olleesta Molosta.
|
|
1.10.2000
|
Jäsensivujen kehitystyö aloitettu.
Galleriaa päivitetty,
levytila loppui jo kerran, joten kuvia karsittu.
Esittelyihin lisätty
pari esittelykuvaa ja muutama henkilökohtaisen gallerian
kuva. Ja sivujen selailua uudistetaan taas.
|
|
25.10.2000
|
Raportteja
viimeisimmistä Molo:ista lisätty.
|
|
31.10.2000
|
Maijan
haastattelu suoritettu.
Tältä sivulta poistettu vanhoja, turhia kohtia.
Vain tärkeät merkkipaalut ja viimeisimmät
päivitykset jätetty näkyviin.
|
|
13.2.2001
|
Veikkojen esittelyitä
hieman päivitetty parista kohtaa ja
tapahtumakalenteri
saatettu ajantasalle.
|
|
16.5.2001
|
Galleriassa
on uusia kuvia ja pitkin matkaa muutakin päivitelty
sieltä täältä.
|
|
6.7.2001
|
Sivuja siirrellään hiljalleen tälle uudelle
palvelimelle. Lopullinen osoite tulee olemaan:
http://www.iki.fi/spe/molo/
Kuvat ja muuta pientä puuttuu vielä, ne tulevat
eri palvelimelle enkä ehtinyt sen kanssa kikkailla.
|
|
7.9.2001
|
Tapahtumakalenteri
on päivitetty. Muu edelleen vaiheessa. Yllättäen.
|
|