Molo-Veikot

Hyypänmäen veteraanit. Tuona kesänä kauan sitten, oliko vuonna -97, sai pari kaverusta hassun ajatuksen: lähdetäänpä ampumaan ihmisiä. Ja niin lähdettiin. Paikkana oli legendaarinen Hyypänmäki ja porukkana nykyisin Molo-Veikkojen rungon muodostava joukko. Helteinen kesä, järkyttävä mäki, olut ja kipeät osumat synnyttivät kokemuksen, jonka läpikäyneet ansaitsevat arvonimen Hyypänmäen veteraani. Myöhemmin mukaan tulleet jäävät paitsi tätä arvoa, mikä heitä suuresti harmittakoon.

Hyypänmäki. Tuo ikimuistoinen mäki Kauhajoella, jossa koettiin se ihka ensimmäinen molo. Rinne on niin jyrkkä, että ilman vihollisen uhkaakin joutuu paikoitellen konttimaan. Huonokuntoisimmat eivät jaksa kävellä sitä ylös lepäämättä välillä ja tuon mäen vastakkaisilla puolilla sijaitsevat kotipesät. Kun mäen jyrkkyyteen vielä lisätään tiheä kuusikko, joka peittää näkyvyyden yli viiteen metriin, saadaan leikkikenttä, jossa yhdistyvät hapoilla polttavat jalat, jatkuva piina odottaessa läheltä tulevia kipeitä osumia ja sadistinen riemu, kun vihollinen syöksyy kosketusetäisyydelle sinua huomaamatta.

Igor - ja homma käy! Matkustaminen Molo-tapahtumiin ont toisinaan vähintään yhtä vaiherikasta kuin itse pääasia. Tämä kävi taas toteen Talvi-Moloon matkaavilla Nääsvillen vahvistuksilla.

Matka Tampereelta kohti Kauhajokea ja Hyyppää alkoi leppoisasti. Ongelmat alkoivat Ikaalisissa. Seurueemme kaipasi murua rinnan alle ja pahat mielessään kaarsi Igorin kahden nuoren neidin rinnalle tiedustelemaan mistä rahaa saisi. Automaatti löydettiin ja rahaa saatiin. Vaan eipä saatu enää Igoria käyntiin.

Kotvasen manattuaan, ja tien neuvoneiden tyttöjen ohimarssia seurattuaan, ryhtyivät matkalaiset Igoria työntämään. Ja katso, niin hörähti idän ihme taas nakuttamaan.

Koska nälkä oli armoton, purjehti Igor seuraavaksi Parkanon Shellin pihaan ja rohkeasti sammutimme vihreän paholaisen uskoen huoltoasemalta löytyvän apua käynnistykseen ruokailun jälkeen. Vaan olimmepa väärässä. Sillä voi, eihän nykyajan liikennemyymälöissä enää huoltotoimiin kyetä.

Soitettuamme tiepalveluun, josta asiantuntevasti ja avuliaasti suositeltiin kaapeleiden käyttöä, joka ei tietenkään missään nimessä olisi mieleemme tullut, purkivat matkalaiset jälleen vihaansa katuvaan Igoriin, joka kuin demokraattisen lännen riemuja julistaen jälleen käynnistyi pienen liikunnallisen tuokion jälkeen.

Tarinan onnelliseksi lopuksi Igor ei tietenkään käynnistynyt lauantaiaamullakaan, mikäpä tyhjän akun olisi täyttänyt, ja niin laturia korjaillen ja akkua lataillen kulutimme toisenkin tovin myöhästyen Molon alusta. Niin kuin aina.

Kanamakaronipapupata Olivatpa taas Molo-Veikot vaihteeksi Virtain maisemissa leikkimässä ja päätyivät siinä kunnianarvoisan nestorimme Vanhalan asunnolle yöpymään. Illan päätteeksi lähti tehokas iskujoukkomme metsästämään paljon mainostettuja isorintaisia blondeja paikallisista menokeskuksista. Niitä ei löytynyt. Mutta palaillessaan asunnolle, jonka haltija oli itse kadonnut jonnekin, totesivat he olevansa sangen nälkäisiä. Ja ei kun kaapeille. Heikko oli anti, mutta löytyipä sentään erinäisiä ainesosia, joita keitoksen nimi hyvin kuvannee, ja ne lyötiin kaikki samaan kattilaan kypsymään. Ainut, mitä ei tyhjennetty taisi olla kissanruokakippo, vaikka sitäkin hetken pohdittiin. Epävarman muistikuvan mukaan keitos tuli jopa syötyä.

Niemen LVI-teippi. Kuten kaikki Molo-Veikkojen seurassa leikkivät tulevat huomaamaan, on lvi-teippi yksi, jos nyt ei ihmisen perusravinteista, niin ainakin Molo-Veikon survival-paketin tärkeimmistä ainesosista. Ja tulette myös huomaamaan, että vain harvoilla ja valituilla sitä on. Arvoisa Molo-Vääpelimme on jo kolmen vuoden ajan mainostanut, että häneltä löytyy. Sen kun näkis.

Punainen hetki. Toisinaan sattuma ja onni tekevät tepposiaan. Myös Moloissa. Vaikka perinteisesti joukkueet arvotaan joka erän jälkeen, on toisilla onni ja toisilla ei. Kuinka ollakaan, on toinen joukkue aina tuomittu kuntoilun karmealle tielle, siis tarpomaan sille kauemmalle pesälle. Talvi-Molossa tämä kohtalo sattui punaiselle joukkueelle, jonka vankkumattomaksi kannattajaksi Annukka osoittautui. Eipä päivän aikana kertaakaan arvottu joukkueita niin, ettei Annukka olisi joutunut hangessa pisimpään kahlaamaan. Suivaantuneena kohtaloonsa, punaiseen käsivarsinauhaan punaisessa joukkueessa, siemaili hän mielensä tyynnyttämiseksi janojuomaansa, metsmaasikas-likööriä. Sitä punaista.

Teemun kylkiosuma Ensimmäisestä molosta riittää legendoja, myös tämä juontaa juurensa sieltä. Ensimmäisten vuokra-aseidemme joukossa oli yksi kappale vara-aseeksi tarkoitettuja tykkejä. Kyseessä oli n.½ tonnia painava puoliautomaattiase, todennäköisesti venäläisvalmisteinen. Vuokraajien arvio oli, että sillä ei kukaan vapaaehtoisesti sotisi, joten se olisi vallan passeli vara-ase. Eivätpä tienneet kelle puhuivat. Alta aikayksikön oli Näpsä ehtinyt varaamaan tykin itselleen. Aseen lähtönopeutta ei ilmeisesti oltu vaivauduttu säätämään lainkaan ja se oli varsin, hmm, kohtuullinen. Kun sitten päivän kuluessa innostuivat muutamat kokeilemaan kaksintaisteluita kymmenen askelta ja käännös periaatteella, haastoi myös Teemu K. Näpsän tuohon miehuuskokeeseen. Eipä vain huomannut pukea ylleen t-paitaa paksumpaa vaatetta, lämmin kun oli. Näpsän laukaus läjähti Teemun kylkiluille ja jätti jälkeensä rinkulan, joka vielä tänäkin päivänä on nähtävissä, jos Teemu siihen suostuu.

Vanhalan telttapatja. Tapahtuipa kerran Hiukkajärvellä (Ei Jarno, se ei edelleenkään ole Huikkajärvi, vaikka parhaasi yritit. Tästä myöhemmin muissa legendoissa.), että Molo-Veikot yöpyivät paikallisessa metsästysmajassa. Vanhana ja viisaana oli Jarko ottanut mukaansa telttapatjan, että hänellä olisi mukavampi olla. Kateellisena Jarno laati nerokkaan vastaiskustrategian: Hänpä juo itsensä aivan käsittämättömään humalaan ja valloittaa tuon telttapatjan. Ja niinhän siinä kävi, että Jarko joutui antamaan periksi Jarnon suorittaessa äkkirynnäkön keskellä yötä ja vain vaivoin pystyi hän väistämään Jarnon tehokkaan pahoinvointikohtauksen, kun se roiskahti pitkin telttapatjaa. Tyytyväisenä vapautuneeseen makuupaikkaan Jarno kierähti tuotoksensa päälle ja nukkui hievahtamatta aamuun saakka. Ehkä edes vähän olisi kannattanut liikahdella, koska seurauksena oli viikkokausiksi tunnottomaksi mennyt käsi, mutta kenties siitäkin enemmän toisella kertaa.

Vanhalan varpaat, eli miksi Jarko ei tanssi. Hyypänmäki on synnyttänyt lukemattomia legendoja, myös muilla kerroilla kuin tuolla aivan ensimmäisellä. Tämä tapaus sattui kerralla, jolla taisi ryhmämme terveysmoralisti ottaa ensikosketuksensa Moloon. Tai ainakaan aiemmista kosketuksista emme niin välitä tietää.

Tapamme mukaan jakaannuimme kahteen osastoon, joista toinen, tarinamme päähenkilö mukaan luettuna, nousi heinikon peittämän kummun päälle asemia puolustamaan. Hetken jo kuvittelimme karttuneen kokemuksen olleen liikaa ja Jarkon hämääntyneen savannimaisesta heinikosta uskomaan itseään savannien kuninkaaksi, liehuvaharjaiseksi jalopeuraksi, joka kuin Tarzania uhmaten karjuu herruuttaan kaiken kansan kuultavaksi.

Totuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempää ja karjuntaan syy ilmeinen. Molo-Veikkojen raskassarjalainen, tuo sulavaliikkeinen saimaannorppa, oli käyttänyt onnettoman jalkaa numeron 47 ponttooniensa ponnahduslautana. Kovasti oli Anssi pahoillaan vaikka totesikin: "Ei tuntunu missään." Ei varmaan niin. Siksi, arvoisa lukija, Jarko ei tanssi. (Tai no tanssiihan se, mutta se ei liity tähän. Usko pois.)

Väijytys ja sulaneet maalit, tai miksi ei pidä sinun lähimmäisesi autoa ampuman. Legendoja synnyttää myös Hiukkajärven keikkana muistettava Molo-päivä kesältä -99. Noita maastoja olivat erehtyneet Veppi-Guru ja kaiken pahan alku ja juuri jo edellisenä iltana valmistelemaan, siis majalle saunomaan ja ryyppäämään asettuneet.

Viskiä maisteltuaan saivat he mielestään mainion idean ja aamun koitteessa teurastajalla vahvistettuina asettuivat tien varteen muun joukon paikalle tuovaa mini-bussia väijymään. Eivätpä tienneet, että suunnitelmat olivat muuttuneet ja bussia ei tullutkaan, vaan kolmen henkilöauton rypäs.

Jo ensimmäistä katsoivat väijyjät pitkään, maastopukuja kummastellen, vaan jättivät oudon auton ampumatta. Mutta seuraavana letkassa saapui kunnioitetun Molo-Vääpelimme kulkuneuvo. Viime hetkellä tuli avattiin ja yllätys oli täydellinen. Viimeinen auto, kaikille vieras uudenkarhea BMW, päästettiin kukkaroita ajatellen lävitse.

Vaan todelliset legendan ainekset syntyivät vasta myöhemmin, sillä vastaiskuna hyökkäsi Molo-Vääpeli Veppi-Gurun kuljettimena toimineen Ladan kimppuun kuin viheliäinen tuholaishyönteinen. Päivän päätteeksi oli jo itsessään legendaksi muodostunut Igor ruupan peittämä. Karu oli yllätys aamun koitteessa, kun töhkää alettiin pestä pois, ja todettiin sen syövyttäneen kauniin vihreään maalipintaan vaaleita läikkiä. Harmistus oli lähes yhtä huomattava, kuin Molo-Vääpelin auton kylkiin ilmaantuneista lommoista syntynyt.