Pellolla on tullut talsittua enemmän ja vähemmän aktiivisesti siitä lähtien kun Roni oli kaksi ja puolivuotias. Sitä ennen olin lähinnä opettanut Ronille jäljen merkityksen. Halusin treeanta peltojälkeä, koska se vaikutti hauskalta näpertämiseltä. Ohjeet jälkien tekemiseen kaivelin netistä, ja ensimmäinen syksy tehtiinkin sitten koemaisia jälkiä ilman esineitä ja namien kanssa. Roni jäljesti hienosti ja tuumin talven aikana, että meidän pitäisi varmasti hakea jostain hieman lisätietoa jäljen kouluttamisesta, koska koirallakin vaikuttaisi olevan lajiin intoa ja ominaisuuksia. Roni on sitkeä ja rauhallinen jäljestäjä ja minä rakastan tällaista pilkunviilausta ja näpertämistä.

Niinpä sitten soittelin paikallisille suojeluharrastajille ja kyselin jälkikoulutuksista ja minut ohjattiin sitten ottamaan yhteyttä Outi Hermiöön. Outilta sitten sain talven aikana pari hänen kirjoittamaansa artikkelia luettavaksi ja kun lumet sulivat ja pelloille päästiin taas, niin hän tuli katsomaan ja opastamaan meitä käytännössä. Siitä sitten lähdettiin rakentamaan jälkikoiraa, vähän turhankin tarkasti, koska loppukesästä Kuosmasen Vesa käski minun ehdottomasti edetä jo, kun koira jäljestää loistavasti monta sataa metriä pitkää namisuoraa... Tämän jälkeen meille on tuottanut tuskaa käännökset, Roni kun on saatu täysin vakuuttuneeksi siitä, että jälki jatkuu aina suoraan, mutta ehkä tämä tästä.

Tällä hetkellä meillä on työn alla kulmat ja esineiden ilmaisut. Esineet vaikuttavat paljon helpommalta opettaa, kuin ne kulmat. Kulmiin ei purrut Outin tyyli enää, kun tuli vähän liikaa junnattua suorissa ja nyt sitten yritetään vähän muulla tavalla. Kokeisiin olisi tavoitteet päästä 2009 tai 2010, riippuen allekirjoittaneen motivaatiosta talsia treenijälkiä ja siitä saadaanko peltoja käyttöön kesäksi. Näitä FH-kokeita odotellessa ollaan ihan peltojälki- ja tokopohjalta käyty keräilemässä keppejä metsästä, ehkä näitäkin kokeita käydään vielä ainakin seuraavan luokan verran.

PAJÄ

paikka ja aika	tuomari	jälki	esineet	tottis	tulos	koulutustunnus
Harjavalta 9.6.2007	Kalevi Antila	50	30	56	136 p	-
Ylöjärvi 12.7.2007	Päivi Tarvainen	164	30	82	276 p 1-tulos 3. sija	JK1

Vesipelastus

Vesipelastus oli minun ja Pietarin lempilaji, joten päätin oman koiranikin siihen kouluttaa, mikäli se vain siitä pitäisi. Suomen Landseeryhdistyksen vepeleirille ilmoittauduin Ronin ollessa noin viiden viikon ikäinen, nimeä en ollut edes päättänyt vielä kun sitä minulta puhelimessa kyseltiin... Aluksi homma näytti aika toivottomalta, Roni kyllä mielellään kahlasi vedessä (itse asiassa jopa kevätjäiden keskellä joessa, eli ei vesi pelottanut), mutta se ei uskaltanut irroittaa jalkoja pohjasta lähteäkseen uimaan. Kesä tuli koira vain kahlasi, kunnes yhden kerran järvenrantalenkillä Roni ui hakemaan heittämäni kepin. Itse olin aivan taivaassa, heitin pari kertaa uudestaan ja lopetin siihen. Roni ui! Suurin ongelma oli jonkin aikaa se uimaan lähteminen, autoin aluksi vähän tönäisemällä kun Roni mietti uskaltaisiko ja siitä se sitten lähti. Nyt poika loikkaa kyllä veteen kun sinne jotain lentää, oli sitten laiturilla tai hiekkarannalla.

Ensimmäinen vepekertamme oli siis leirillä Ronin ollessa viisikuinen. Hienosti tulivat hukkuvat ja veneet rannalle, paikallaolokäsky oli vain niin vahva veneestä hypyssä, ettei Roni meinannut millään nousta kun huusin rannassa. Eihän siitä koskaan ennenkään ole saanut lähteä kun on käsketty istumaan... Ensimmäisenä kesänä vesipelastusharrastuksemme ei juuri leiristä edennyt, lähinnä harjoiteltiin maalla esineen vientiä vieraille ja jäimme odottamaan seuraavaa kesää, jolloin pääsisimme "tositoimiin".

Toinen kesämme 2004 olikin sitten ohjaajan kannalta varsin huono: vedet ja ilmat eivät vain tahtoneet lämmetä niin paljoa, että olisi ilman sadehousuja ja kumisaappaita uskaltanut treeneihin lähteä. Yleensä kun on kesät tottunut luttaamaan itsekin vähissä varusteissa ja vaikka toimivaan hukkuvana ilman kuivapukua. Viennin harjoittelun jätimme edelleen maalajiksi, koska Roni ei irronnut luotani veteen (varsinkaan esineen kanssa) kovin herkästi. Sen sijaan noutoliikkeet (uhri ja vene) saimme hyvään kuntoon, harjoittelimme loppukesästä lähes ainoastaan avoimen ja voittajaluokan liikkeitä kahdella veneellä. Veneestä hyppykin vahvistui, tosin edelleen teimme myös pelkkiä veneretkiä ilman hyppyä niin että roni istui veneessä ja itse seisoin rannalla.

Tämän jälkeen vepe onkin jäänyt odottelemaan tulevia kesiä treeniporukan ja ajan puutteessa ja ollaan keskitytty pelkkään veneen perässä uiskenteluun. Ehkä kuitenkin joskus vielä...

Rauniot ja pelastuskoiratoiminta

Pelastuskoiratoiminta ja raunioetsintä ovat olleet pitkään haavenani, onneksi Pirkanmaalaisissa hoffiharrastajissa on paljon raunioihmisiä mukana ja niinpä saatiin tutustumisretki sinnekin tehtyä. Roni oli noin puolivuotias kun kävimme raunioihin tutustumassa ja siitä jäi into hommiin ja odottamaan seuraavaa alkeiskurssia. Kesän 2004 ensimmäiseen alkeiskurssikarsintaan tai kurssille emme päässeet työvuorojeni takia, kesä harrastettiin hakua ja loppukesästä sitten tuli mahdollisuus karsintaan. Selvisimme "heittämällä" soveltuvuustestit ja aloitimme harrastuksen. Ehdimme vajaa puoli vuotta ravata raunioilla kerran viikossa ennen talvitaukoa. Opimme molemmat todella paljon, minä koiran lukemista ja Roni etsimistyöskentelyä vähän erilaisemmassa ympäristössä. Yhteistyömme on varmasti parantunut raunioiden ja agilityn myötä, kunhan vain olemme löytäneet yhteisen kielen. Roni on aika hyvin ohjattavissa kasoilla, saan sen vaihtamaan etsintäsuuntaa yhä nopeammin, aina vain harvemmin se vain juoksee läpät korvilla, niin kuin alussa hakuharjoituksissa.

Seuraavana kesänä sitten jatkettiin harrastusta. Eipä juuri edetty pitkän tauon takia, vaan päästiin syksyn aikana suunnilleen samaan vaiheeseen kuin missä oltiin edellisen kerran talvitauolle jäämisen aikaan. Viimeiseen asti käytiin jatkokurssia, josta me viimeisetkin päästiin kuitenkin pienryhmiin. Siitä sitten jatkettiin harrastusta vihdoinkin tavoitteellisemmin, ja vihdoin edistystäkin alkoi tapahtua. Tätä iloakaan ei sitten ikävä kyllä pitkään kestänyt, sillä tällä kertaa vastaan tulivat opiskelu-, sekä työkiireeni, joiden takia jouduin luopumaan ryhmäpaikastani. Päätös oli vaikea ja harmitti kovasti, mutta koska tavoitteeni ei ikinä ollut vain harrastaminen, vaan tähtääminen oikeasti tärkeisiin etsintätehtäviin, niin päätös oli tehtävä. Tällä tavalla paikkani saa joku muu koirakko, joka toivon mukaan kehittyy hälytysryhmätasolle asti. Tämän osaston kokeista on suoritettu käyttäytymiskoe ja kansainvälinen soveltuvuuskoe.

paikka ja aika	koelaji	tuomari	tulos	koulutustunnus
Tampere 17.4.2004	PAKK	Jarmo Kainamo	hyväksytty	BH
Hämeenlinna 20.5.2006	IPOR sove	Juha Kuronen	175/200 p sij. 3.	RH-E