Definitiivinen
Valse Triste-haastattelu!
 

Oheiseen megahaastatteluun on koottu lukuisten VT-haastatteluiden asiallisimmat, asiattomimmat ja absurdeimmat vastaukset. Huomaa, kuinka vastaukset vaihtelevat vastaajan mukaan! Huomaa, miten kaikki ei aina sujunut suunnitelmien mukaan... Ajatusviiva tekstin edessä tarkoittaa, että kyseessä on kunkin jutun kirjoittajan näkemys/mielipide.

KOSKA VT ON PERUSTETTU?

TEIJO LUSA: 24.8.-85 Kauhajoen kasinolla kännipäissään (ERIVAPAUS-86)
- VT perustettiin alunperin jo -84. (HÄTÄAPU -87)
- VT:n esiaste syntyi jossain vaiheessa 80-lukua, mutta bändin syntytapa on soittajien mielestä "monimutkainen systeemi". Mukana oli hetkellisesti myös laajemminkin tunnettu kulttuurihenkilö Teijo Lusa, mutta varsinaisesti nyky-Triste alkoi muodostua ryhmästä, jossa vuoden '85 lopulla soittivat nyk. kitaristi Mika Perälä ja rumpali Janne Mäki-Turja. Tähän päivään ei kuitenkaan päästy ilman basistin ja laulajan vaihtumista. Tällä hetkellä vakansseja hoitavat Teijo Korkola ja Gary Waskivuori. (HILJAINEN KESÄ -90)
WASKY: VT:n perustaminen juontaa vuoteen -83, jolloin muutama "epäsoittaja" halusi punk-hengessä purkaa uhoaan. (POHJALAINEN -93)
- VT:n ensimmäinen versio näki päivänvalon jo vuonna -85. (RUMBA -93)
WASKY: Kun jätämme VT:n primitiivisen ja vähä-älyisyydessään kaoottisen alkuhistorian käsittelemättä, pääsemme vuoteen 1989. (KATOAMISPISTE -94)
JANNE: Joskus -82 oli Valse Triste -niminen bändi, jossa Wasky oli mukana, mutta varsinaisesti meidän historia alkaa vuodelta -86 (SOUNDI -98)
WASKY: Tosta perustamisesta alkaa olla niin monta versiota, ettei enää itekää muista miten se meni. (VAPAUS -96)
WASKY: Joskus kivikaudella, ku kitaroina oli norsun lonkkaluut ja rumpuina vihollisheimon vatsat, mikkejä ei oltu ees keksitty. (PULLA -96)
- Nimi VALSE TRISTE keksittiin 1983, jolloin esiaste bändistä perustettiin. Silloin se oli vuoteen -85 asti soittotaidotonta antimusiikkia. (LASSO -96)

(Lue oikea versio biosta.)

MIKÄ TAI MITÄ ON VT?

TEIJO LUSA: VT on musiikkirintaman äpäräsakki. (MAAILMAN VALOT -86)
JANNE: VT on avaruuden äänten sekamelskaa, Sibelius-corea. Meidän päissä vilisee ufoja ja niillä on sanomia suuremmalle yleisölle. Meidän pitää tuoda ne julki vaikka me ei niitä tajuta. VT on ikään kuin työkalu ufoille. (KAUHAJOEN KUNNALLISLEHTI -88)
WASKY: Emme ole punkkeja vaan päästäisiä. (GUNNAR -90)
- VT:n skitsopunk on kahden laulajan yhteisräpätyksen ja lähes luonnottoman suuren USA/Kanada -hardcoren diggailun vuoksi yhdistelmä monikansallista ja sibeliaanista neuroosia. (INDIE PROVINSSI -91)
JANNE: VT on järkähtämätön tiiliseinä...
WASKY: joka saattaa sortua tämän tästä. (JUNGLE -94)

KOKOOONPANOSTA

TEIJO LUSA: Kokoonpano on juuri nyt seuraava; Teijo Luza - skitta & passo, Gary Waskivuori - joiku, Tepe Korkola - peltirummut. (MAAILMAN VALOT -86)
WASKY: Alkuvuodesta -88 vuoden -89 alkuun kokoonpano oli: Tepe - basso, Janne - rummut, Perälä - kitara ja Wasky - laulu. Tokan demon jälkeen tilanne on ollut aika sekava ja reenejä on ollut tosi vähän. Viimeisissä treeneissä oli muistaakseni seuraava kokis: Tepe - rummut, Perälä - kitara, Kasari - basso, ja Mikko ja Wasky - laulut. Vaikuttaa siltä että seuraavatkin treenit suoritetaan muulla miehistöllä tai sinnepäin. Sanottakoon että kokoonpano on VT:n heikko lenkki. (GUNNAR-90)
WASKY: Huomatkaa pieni erikoisuus, peräti kaksi laulutaidotonta vokalistia. (KATOAMISPISTE -94)
MIKKO: Se oli harkittu vahinko. (JUNGLE -94)
WASKY: -93 alkoi Kasarin mystiset katoamiset olla niinkin pitkäaikaisia, että tilalle oli saatava tuuraaja ja hommaan löytyi Raine. Loppuvuodesta Tepe jätti bändin perheenlisäyksen johdosta. Tilalle otettiin reenikämpän kaapista aikaisemmin mainittu ex-rumpali Janne (soitti siis VT:ssä jo noin -86-89) (POLICE BASTARD -96)
MIKKO: Enää ei tarvi vahtia, ettei rumpali ryyppää liikaa ennen keikkaa tai basisti mee hukkaan. (ELOHOPEA -95)

SANOITUKSISTA - TOSIELÄMÄÄ VAI KANNANOTTOA?

- Ulkopuolisten korviin VT:n sanoitukset joita kynäilee koko bändi, kuulostaa varsinaiselta tajunnanvirralta/-laajennukselta, mutta ehkä niissä piilee jokin tärkeä viesti... (HÄTÄAPU -87)
WASKY: Syvällisiä pohdintoja ihmisten, eläinten ja esineiden sielunelämästä, ajatuksista, teoista ja anatomiasta, esim. "Jäinen Sydän", "Kuorittu Hevonen", ja "Emma Halonhakkaaja", joissakin piiseissä keskitytään seikkaperäisesti yhteiskunnan polttaviin ongelmiin, kuten "Lihaa", "Uuni" ja "VR". Ulkomaan politiikasta keskustellaan piisissä "Keltaiset Ihmiset". (GUNNAR -90)
JANNE: Merkitys keksitään vasta jälkeenpäin, että voitaisiin antaa niille syvällistä sisältöä kun joku kysyy. (KAUHAJOEN KUNNALLISLEHTI -88)
TEIJO: Mä en ainakaan tiedäkään mitä niissä on. (BOTNIA BEAT -90)
WASKY: Ne on niitä asioita mitä me koetaan joka päivä, henkisesti ja ruumiillisesti. (OSTA! -91)
- Ne eivät sinänsä sano mitään, mutta vastaavasti kaiken tai jättävät vain vaikutelman. Ikään kuin rivien välissä olisi jotakin, joka vähän jää vaivaamaan. Jospa onkin oltava sitä mieltä, että sanat ovat suoranaista runoutta, epärationaalisia ajatuksenjuoksukuvioita tavallisista pienistä elämänkokemisen tuokioista. Tai ehkä niissä on jokin tuhoisa filosofinen tausta? (POHJALAINEN -93)
JANNE: Miten sanoitukset syntyy, se on sama kuin rupeis selittään, että miten DNA toimii. (PINHEAD -94)
WASKY: Siis oikeasti VT on kantaaottava bändi. Esim. "Norsut Tulevat" kertoo poliiseista, "Kivittäkää Varikset" hallituksen kaatamisesta "Sienipilveen" narkkarista, joka saa psykopaattisen raivokohtauksen, "Aivoautomaatti" kiljusta, "Jumalat Kiduttaa" uskonnon harhoista ja sitte tämä "Surf-Kampela" on semmonen vähä herkempi tarina nuorukaisesta, joka löytää rakastettunsa rannalta kuolleena surffilautakolarin uhrina. (KYTTÄVALTIO -95)
JANNE: Waskyn tekstit on aika absurdeja, suoraan sanottuna aika pakkomielteistä tavaraa. Hyväntuulista teurastusta alusta loppuun asti. (SOUNDI -98)
JANNE: VT-sanoitukset on vähän niinku Bad Taste-elokuva: ruumiinosat putoilee ja silti kaikkia naurattaa. Se on semmoista leppoisaa nihilismiä. Piiseissä on melkein aina joku ns.sanoma tai perusajatus, mutta paljon myös semmosta, mitä ei voi selittää. (TV -97)
WASKY: "Traumalampaat" kertoo tasapäistymisestä. Musta lammas kuvaa yleensä yksilöllisyyttä, mutta täs tapaukses niitä mustia on liikaa. Jos ei ole valkoisia, niin niillä mustillakaan ei ole mitään merkitystä. (TV -97)

KUKA SANOITUKSIA TEKEE?

WASKY: Niitä tekee Perälä, minä ja Mikko. Lisäksi niitä väsää ex-rumpalimme Janne. (EVOLUUTIO -92)
WASKY: Nykyisin kaikki soittajat ottavat osaa sanoitusten tekemiseen enemmän tai vähemmän. Lisäksi jotkut käytössä olevat sanoitukset on entisten jäsenten ja parin kaverin tekemiä. (KATOAMISPISTE -94)
WASKY: Minä teen yksin lähes kaikki tekstit nykyään, mutta kyllä muiltakin hyödyllisiä ideoita irtoaa, ja Janne on aina tehnyt VT:lle osan sanoituksista. (POLICE BASTARD -96)

KIINNOSTAAKO POLITIIKKA?

WASKY: Politiikka ei kiinnosta, koska siitä tulee vain huono olo. (KATOAMISPISTE -94)
JANNE: Politiikka kiinnostaa tällä hetkellä suunnilleen yhtä paljon kuin Heikki Kinnusen kengännumero. (KATOAMISPISTE -94)

MUSIIKISTA

- Musiikillisesti VT:tä on vaikea kuvailla, mutta ehkä se sijoittuu jonnekin SEKUNDAN, IRWIN GOODMANin ja JOY DIVISIONin välimaastoon..?? (HÄTÄAPU -87)
PERÄLÄ: Musiikillisessa linjan vedossa suurimmat ristiriidat ovat olleet rumpalin kanssa, koska se haluaa soittaa kokeilevampaa (Ski-fi -HC:tä?) ja SONIC YOUTHia. (BOTNIA BEAT -88)
- VT:n post-core ei ole kaavoihin kangistunutta eikä kappaleita sommitella nuottiviivastolla. Punkkiin bändin liittää mukamas vajavainen soittotaito. (POHJALAINEN- -88)
WASKY: Lyhyesti määriteltynä punkkiin pohjautuvaa jazzin kautta humppaan muistuttavaa rähjärokin rujon jälkeiskompin uudelleen syntynyttä konserttimusiikkia. (GUNNAR -90)
- VT:n musiikkia on usein yritetty kuvata epävireiseksi rytkeeksi, mihin voi etsiä syy-yhteyksiä siitä, että bändi ei ole katsonut aiheelliseksi hankkia tarpeellista know how'ta ja siitä että Perälän viritysmittari on taiwanilaista halpatuontikamaa. (BOTNIA BEAT -90)
PERÄLÄ: Kukaan ei osaa soittaa nuoteista. Lainapiisejä meillä ei ole eikä kukaan muutenkaan oikein osaa soittaa. (OSTA! -91)
- VT:stä löytyy samankaltaista riffitäyteistä hurmosta ja kiivasta tempoa kuin esim. COSMIC PSYCHOSilta tahi DIDJITS-iltä. (BOTNIA BEAT -91)
WASKY: VT soittaa grungehenkistä ramocorea. (POHJALAINEN -92)
WASKY: Tyyli ei taida tulevaisuudessakaan paljoa muuttua, sillä
soitto- ja laulutaito asettaa rajoituksia. Toisaalta ei sitä kai huvittaisikaan muuta soitella. (JAAKKO KULTA -92)
MIKKO: Sitä vaan soitetaan sellasta mitä osataan. (PINHEAD -94)
WASKY: Kehitystä on tapahtunut, mutta voiko bändiltä, joka
vuodessa tekee n. 15 keikkaa ja reenaa n. 30 tuntia, odottaa mitään huimaa kehitystä. Periaatteessa kolme meidän vuotta vastaa yhtä normaalin bändin vuotta. (ELOHOPEA -95)
JANNE: Tylympää kuin ennen. Enemmän mättämistä. (TV -97)
JANNE: Soittotaito on tietenkin kehittynyt ihan älyttömästi ja piiseihin on saatu huomattavasti enemmän vaihtelua nimenomaan dynamiikan puolella. Tyyli on pysynyt suurin piirtein saman mutta mausteita on enemmän (SOUNDI -98)
WASKY: Nykyään on mukavampi soittaa, koska jätkät osaa soittaa toisenkin kerran sen biisin, mikä on tehty. Alussa se biisi soitettiin vaan kerralla nauhalle ja sitten unohdettiin se. Ei ollut enää myöhemmin hajuakaan miten se meni. (SUE -97)

PIISIEN SYNTY?

PERÄLÄ: Keskimäärin 2-3 esityskelpoista piisiä syntyy kuukaudessa. (BOTNIA BEAT -90)
PERÄLÄ: Piisit tehdään jammailupohjalta, ne tulee ihan ittestään. Niitä soitellaan ja sitten ne muokkaantuu lopulliseen muotoonsa. Valmiita sanoituksia on nippu ja niistä valitaan sopiva. (OSTA! -91)
JANNE: Ne syntyy vähän niinkuin palapeli, jokainen tuo omia paloja ja osia, jotka sitten yritetään liittää toisiinsa. Joskus palat eivät tietenkään sovi ja silloin tarvitaan lekaa. (KATOAMISPISTE -94)
MIKKO: Piisit syntyy lähinnä kai sattumalta. (KATOAMIS. -94)
WASKY: Rytmiryhmän paremman osaamisen vuoksi uusista biiseistä
tulee mielenkiintoisempia, vaikkakin niiden tekeminen on vaikeutunut huomattavasti varsinkin rumpalin kantaaottavuuden takia, ja treeneistä on tullut melkeinpä keikkojakin aggressiivisempia, mikä kyllä näkyy piiseissäkin. (ELOHOPEA -95)
WASKY: Ne tehdään yhteisvoimin ilman mitään säveltämistä ja sovittamista. Ne vaan syntyy tuosta vaan suit sait.(VAPAUTUS -96)
WASKY: Piisit tehdään treeneissä soittelemalla jotain riffiä, ja sitä sitten väännellään, jos se tuntuu toimivan, siihen lisätään kaikki tarpeellinen. (POLICE BASTARD -96)
- Yleensä kaikki bändin jäsenet ovat mukana biisien teossa. Wasky viimeistelee biisit ja sovitukset. (PERIFERIA -98) (No, huh huh, vai että Wasky viimeistelee biisit ja sanoitukset? Toi oli jo melkein liian paksua...Jannen huom.)
WASKY: Välillä on sellainen fiilis, että mennäänkö lumihankeen painamaan. (JUNGLE -94)

LEVYTYKSISTÄ

TEIJO LUSA: Joskus kesällä tehdään 10-12 piisin demonauha (luultavasti heinäkuussa) ja loppuvuodesta pitäisi tehdä omakustanne-EP, kun olis vaan rahhoo (KAHLITTU MAAILMA -86)
WASKY: Ainakin Wiipurin A-levyjen kokoelma-LP:lle on tulossa yksi piisi. (RÖAR -89)
WASKY: Tarkoituksena oli tehä jonkinlainen levy ja yhen piisin piti olla "Maanalainen Vuosikerta" -kokoelmalla mutta niistä ei sit tullutkaan mitään. Meidän masternauha seikkaili studiolla puoli vuotta ennenkuin saimme sen käsiimme. Tänä aikana olimme jo hylänneet ajatuksen EP:n teosta, koska se olisi ollut vanha jo syntyessään ja rahatkin olimme antaneet pois. (HILJAINEN KESÄ -90)
- VT on käynyt myös nauhoittamassa 2 piisiä SHJ-recordsin kok-LP:lle, 4 piisiä Japanissa julkaistavalle flexille sekä yhden raidan ranskalaiselle kok.-LP:lle. (BOTNIA BEAT-91)
- VT on mukana myös SHJ-recordsin kok-LP:llä. Haastattelua tehdessä Eroselta puuttui vielä yksi bändi. (JAAKKO KULTA -92)
- kesä/heinäkuussa VT äänittää best of-tyylisen 7" kokoelman New Yorkilaiselle Econoclast Recordsille. Levylle tulee vanhojen lisäksi myös pari uutta. (BOTNIA BEAT -91)
WASKY: Tässä on jo pitemmän aikaa ooteltu paria jenkkikokoomaa, joissa VT:ltä pitäis olla yksi piisi. (VAPAUTUS -96)
- VT:ltä on julkaistu vajaat 10 EP:tä tai sinkkua. He eivät itsekään olleet varmoja montako niitä on. (PERIFERIA -98)
- Pian ilmestyvä "Jäähyväiset Aseille" -kokoelma pitää sisällään pari VT-piisiä. (LASSO -96)
RAINE: Meidän Herreys-coveri ilmestyy elokuussa. Sitten on tulossa sellainen tribuuttilevy, jossa muut bändit soittavat meidän biisejä. (SUE -97)

PARAS LEVYNNE?

WASKY: Ei sitä oo vielä tehtykää, kaikki ne on aiva pyllystä. (VAPAUTUS -96)

PYSYTTEKÖ AINA TRASH CANILLÄ?

WASKY: Vaikea sanoa kun mitään vaihtoehtoa meille ei ole tarjottu. (BOTNIA BEAT -90)
WASKY: Levyfirmaa ei vaihdeta ainakaan meidän toimesta, koska me tunnemme Joensuun ja homma on rehellistä, eikä kukaan kuseta ketään ainakaan tosissaan, ja meillä on ohjat omissa kourissamme vaikka Joensuu yrittääkin aina välillä laittaa kampoihin asiassa kuin asiassa, ja vaikka Jannen tulo bändiin vaikeuttikin asioita, koska sen todella outo musiikkimieltymys on syönyt tärkeimmän osan sen aivoista ja Mikollakin on aina oma näkemyksensä asioista vaikka olisi kuinka väärässä, eikä Rainekaan aina huvita ja vaikka Perälä ei välittäisi karvan vertaa ja kuitenkin valittaa niin meillä on homma tiukasti hallussa. (KYTTÄVALTIO -95)
JANNE: Ottaen huomioon, että emme ole kovinkaan urasuuntautunut yhtye, TRASH CAN riittää nyt ja iankaikkisesta.
PERÄLÄ: Kyllä kai sitä vois levyttää jollekin muullekin.
MIKKO: Tuskinpa sitä millekän muulle tulee levytettyä, jos nyt sitten kukaan ei tarjoudu. Ainakin saa tehdä sellasta tavaraa kun haluaa, ja sehän on tärkeintä. (KATOAMISPISTE -94)
JANNE: Jos me mentäisiin jonkun ison puulaakin leipiin, niin meidän pitäisi olla huomattavasti aktiivisempaa ja koko ajan joku sanoisi mitä täytyy tehdä. Me ollaan pysytty omana juttuna juuri TRASH CANin ansiosta. (SOUNDI -98)

KOSKA LP TULEE?

WASKY: LP:tä ei tehdä koska se on vinyylin haaskausta meidän osalta. EP:t on kivempia tehdä ja kaupata. (EVOLUUTIO -92)
MIKKO: Toki jos halukkaita julkaisjoita löytyy, niin ehkä sitten. Biisejäkin tarvittaisiin varmaan joku 30-40, että taitaa olla useamman vuoden projekti, tai sitten pitäis alkaa venyttää biisejä vaikka jollain sooloilla.
PERÄLÄ: Ne tyypit taitaa kuitenkin olla aika reiluna vähemmistönä (tai hullujenhuoneella), jotka jaksais kuunnella meitä LP:llisen. Ainoa mahdollisuus olis kai joku kokoelma-LP, jossa olis meidän lähes koko tuotanto.
WASKY: Paitsi että Mikko on tekemässä soolo-LP:tä, jonka nimeksi tulee Attack of the M-People. (ELOHOPEA -95)
WASKY: LP:tä me ei tehdä koskaan, koska Joensuu kuuli joitain päättäjältä että vinyylimassa on maailmasta loppumassa niin tekemällä vain seiskatuumaisia tämä massa riittää hieman pitempään ja me saamme ulos vielä useammankin julkaisun. (KYTTÄVALTIO -95)
WASKY: Eihän kukaan jaksa kuunnella meidän EP:täkään kuin puolet kerrallaan eli noin seitsemän minuuttia. Epäilen että faneissamme ei ole niin kovia masokisteja, että ne jaksaisivat meitä jotain puolta tuntia.
JANNE: Siihen menisi kolme vuotta, että me saataisiin älpeellinen piisejä. (JUNGLE -94)
WASKY: 7-tuumainen kuvaa meidän meininkiä parhaiten. Täytebiisit tippuu myös silloin pois ja jäljelle jää pelkkiä "hittibiisejä". (LASSO -96)

VAIKUTTAJIA?

JANNE: Kyllä silti tiiliseinät on tärkeempi inspiraatio ku Jeesus. (HILJAINEN KESÄ-90)
WASKY: Vaikuttanut on vähän vaikka mikä, mutta emme ole ottaneet vaikutteita keltään. (GUNNAR-90)
PERÄLÄ: Varsinaisia vaikuttajia ei ole, koska me ei osata soittaa niin hyvin että voitais kopioida ketään, (BOTNIA BEAT -90)
WASKY: Vaikutteita tulee kaikkialta ympäristöstä, maan päältä ja alta sekä läheltä ja kaukaa ja ulkoavaruudesta sekä tajunnanvirran tuolta puolen. (EVOLUUTIO -92)
MIKKO: Vaikuttajista tulee mieleen kaikki suomalaiset ja ulkomaiset bändit mitä on. (KATOAMISPISTE -94)
PERÄLÄ: Mitään tietoisia vaikuttajia tuskin kellään on, mutta voihan sitä alitajuisesti toistaa joitain juttuja mitä on viime aikoina tai joskus kuullut. (KATOAMISPISTE -94)
WASKY: Kyllä Herreys on vaikuttanut meidän musiikkiin. (SUE -97)

KEIKKAILUSTA

WASKY: Keikkoja on ollu paljon, ainaskin kaheksan ja yksi peruutettu keikka. (GUNNAR-90)
WASKY: Nyt seuraa vuoden pakollinen tauko armeijan vuoksi. Minä ja Tepe olemme soitelleet parin lainahepun kanssa, jotta pysyisi vireessä. Joskus v. -90 homma lähtee taas käyntiin. (RÖAR -89)
- VT:n salainen ase on epäilemättä kahden soolohuutajan käyttö (oikeastaan kolmen, sillä Mikko ja Kasari vuorottelevat mikin ja basson ääressä). Tämä seikka mahdollistaa hulvattoman energisen ja raivokkaan lavaliikehdinnän. VT voisi huoletta jakaa energiaa kymmenelle keskiverto rock-yhtyeelle. (BOTNIA BEAT -91)
WASKY: Meillä ei Mikon kanssa ole rasitteena näitä kitaroita ja muita vempaimia, eikä lavaan yhdistä kuin mikrofoninjohto, niin kyllä kai siinä kevyt olo tulee. (BOTNIA BEAT -90)
WASKY: Keikkaillaanhan me säännöllisesti, mutta tämä pitääkin sisällään vain jotain 13 keikkaa vuodessa. Koska pääasiassa ton Perälän opiskelut ovat rajoittaneet keikkailua, niin emme itse hommaile kovinkaan montaa vaan me mennään pääasiassa pyydettäessä, jos vaan suinkin mahdollista. (KYTTÄVALTIO -95)
MIKKO: Se, että bändi on hajallaan ympäri maata, vaikuttaa vähän siihen että keikkoja ei tehdä ehkä niin paljon kuin mahdollista. (ELOHOPEA -94)
WASKY: Live-esiintymisiin on tullut enemmän varmuutta ja myöskin väkivaltaa on tarjolla entistä enemmän johtuen Rainen lavasadismista. Sen takia meillä on muuten se säröbasso, kun Raine hakkaa sitä mun päähän. (ELOHOPEA -95)
WASKY: Vuodesta -87 tähän päivään mulla on takana liki 100 VT-keikkaa ja Perälällä tasan yksi vähemmän ja muilla siitä alaspäin. Mikkoa lukuunottamatta noita muita ei oikein tahdo saada keikoille, ku ne mieluummin istuisivat kotona toppatakki päällä kattomassa telkkua. (POLICE BASTARD -96)
RAINE: Nytkin on jo liikaa keikkoja. Pitäis kuitenki kaikkea muutakin tehä kuin keikkailla. Ja kun niitä on sopivan harvoin, niin se koko touhu on paljon hauskempaa. (TV -97)
WASKY: Kun on kova meno lavalla, kukaan ei huomaa kuinka huonoja biisejä siellä soitetaan. (LASSO -96)
WASKY: VT lähtee keikoille matkakuluilla, jotka valitettavasti on useimmille liikaa, johtuen siitä että me asutaan eri puolilla Suomea. Nytki meitin basisti majailee jonku aikaa Burundissa, jossa sen sisko on lähetyssaarnaajana. (PULLA -96)
WASKY: Meillä on aina sellainen suruaika ennen esiintymistä. Me mökötetään kellarissa viikko ennen keikkaa ja nautitaan ainoastaan vettä ja leipää ja lauletaan virsiä.
PERÄLÄ: Sitten saadaan päästää keikalla se ilo ja riemu valloilleen.(SUE-97)
- Varsinaisesta lavakoreografiasta ei yhtyeen kohdalla voi juurikaan puhua, vaan esiintyessä tapahtuva liikehdintä on lähinnä henkisen/fyysisen pahoinpitelyn ja sähläämisen välimuoto. Useimmiten bändin jäsenet onnistuvat keikan aikana vittuilemaan enemmän toisilleen kuin yleisölleen. Vauhti on oleellinen osa VT:tä. (ILOSAARIROCK -97 -lehti)

HUONOIN KEIKKA?

WASKY: Helsingissä ei oo kiva soittaa, kun siellä porukat vaan istuu. (PINHEAD -94)
PERÄLÄ: I-klubilla sillon kun se yks tumpelo hajotti kitaravahvistimen nupin. (KATOAMISPISTE -94)
WASKY: Joskus I-klubillla eräs julli ennen keikkaa kaato meidän Marshall-pinon ja nuppiin tuli jotain häikkää. Kitara pätki koko ajan, eikä vikaa löydetty. Lainavahvistintakin yritettiin käyttää, mutta siinäkin oli jotain vikaa. Sitten Peris kyrpiintyi ja heitti kitaran nurkkaan eikä siinä voinu ku lopettaa. (POLICE BASTARD -96)
JANNE: Varmaan se legendaarinen eka keikka joskus -87. Mikään ei toiminut, joten heitin hanskat tiskiin kesken keikan, joka ei ollut kahta ja puolta piisiä pitempi. (KATOAMISPISTE -94)
RAINE: Mulla nyt ei oo ollu noita VT-keikkoja vielä montaa, mutta niistä vähistä voin huonoimmaksi mainita Shadow Clubin keikan. (KATOAMISPISTE -94)
WASKY: Semmoset keikat on ollu luonnollisesti huonoja, missä mikään ei oo oikein toiminu niinku olis pitäny ja homma on menny perseelleen. (SÄRÖKITARISTI -96)

PARAS KEIKKA?

WASKY: Olihan se ehkä meidän paras keikka (Nummirock, Camp Stage -92). Lähtökohdat oli kyllä tosi huonot. Olimmehan 3-päiväisen festarin toiseksi viimeinen bändi. Lisäksi meillä oli poikkeuksellinen setti Kasarin poissaolon vuoksi. Koska Kasarin tuuraajan Hipin kanssa emme ehtineet treenata kuin pari kertaa, hän ei opetellut Kasarin lauluosuuksia lainkaan. Elikkä minä jouduin laulamaan puolisen settiä yksin, sitten Mikko siirtyi toiseksi laulajaksi jättäen basson Hipille. Kyllä se siitä sitten meni ja meno oli tosi rankka. (EVOLUUTIO -92)
MIKKO: Nummijärvellä-92 oli yks kuuskymppinen äijä siellä laval-la vaan pikkuhousut jalassa ja pitkä takki päällä.(PINHEAD -94)
JANNE: Kuopion keikka (Kierrätyskeskus) oli kyllä aika uskomaton. Katsoessani sitä vellovaa ihmismassaa tunsin itseni melkein Ringo Starriksi. (KATOAMISPISTE -94)
MIKKO: Parhaita on ollu Provinssi -93 ja Nummirock -93, ehkei soitannollisesta mutta fiiliksiltä. (KATOAMISPISTE -94)
WASKY: Tuskin koskaan ollaan tehty missään sellaista keikkaa, että koko bändi olis ollu siihen tyytyväinen. Yleensä se on niin että mitä pienempi paikka sen kovempi meno. (POLICE BASTARD -96)

YLEISÖSTÄ

WASKY: Aina sitä on sen verran kerääntynyt porukkaa naureskelemaan, että sitä voi sanoa yleisöksi. Kerran jopa Teuvan bändikatselmuksessa -88 innostunut yleisö tunkeutui lavalle asti katsomaan ja koskettelemaan meitä. Se oli pöyristyttävä kokemus. (GUNNAR-90)
WASKY: Kyllä kai sitä porukat yleensä on tykänny, kun ei turpaankaa oo vedetty ja joskus on jopa pyydetty samaan paikkaan toisenkin kerran. (POLICE BASTARD -96)

AIOTTEKO ULKOMAILLE?

WASKY: Ei koska meidän tekstit on suomenkielisiä ja niitähän ei ulkomailla ymmärretä. (PINHEAD -94)
WASKY: Jos me lähdetään Eurooppaan ja tehdään esim. 20 keikan kiertue, niin viidennen keikan tietämillä multa pimahtaa luut, Jannelta pimahtaa hermot, Perälältä pimahtaa maksa, Mikolta pimahtaa avoliitto ja Rainelta pimahtaa nämä kaikki. (TV -97)

HAUKKUKAA TOISIANNE!

WASKY: Mikko on paska jätkä kun se vaan huutaa.
RAINE: Waskyn kaikki biisit menee b:stä.
MIKKO: Waskyn kaikki piisit on samankuulosii ja helevetin pitkii.
PERÄLÄ: Mikko ei voi myöntää että meillä on aivan paskat laulukamat.
WASKY: Mikko on meidän laulukamat.
JANNE: Mä ainakin tykkään kaikista.
WASKY: Sulta oo kysytty mitää, sä oot paska jätkä.
MIKKO: Tämän kylän jäsenistä Raine on poliisin poika, ja Janne on juuston poika.
JANNE: Mikko on Kurikasta.
WASKY: Perälä ei osaa soittaa meidän piisejä.
PERÄLÄ: Vittu jos niistä yhen soittaa niin se vastaa niitä muitaki. (PINHEAD -94)
RAINE: Mulkku, mulkku, mulkku, mulkku.
Muut: Mikko on joo joo-mies, Raine on mukarankka, Waskylla toimii ajatus suun kautta ja Perälä on meidän bändin Elvis. (PERIFERIA -98)

TAVOITTEITA TAI UNELMIA?

WASKY: Haluamme muuttaa maailmaa nelikulmaiseksi.(POHJALAINEN -88)
MIKKO: Unelma olis päästä New Kids On The Blockin lämppäriksi. (OSTA! -91)
MIKKO: Toinen unelma on mennä tämän NEON 2:n lämppäriksi. (PINHEAD -94)
WASKY: Mahdollisuutemme päästä kuviokellunnassa ja joukkuepainissa puulaakisarjasta ylemmäs ovat paremmat. (ELOHOPEA -95)
MIKKO: Lottovoittajana hommaisin asunnon Tampereelta ja treenit pidetään siitä lähtien meillä ja jos muilla ei ole rahaa tulla Tampereelle niin mä maksan matkat. (PERIFERIA -98)

MITÄ TEETTE TYÖKSENNE? HARRASTUKSIA?

WASKY: Nyt Janne ja Peris ovat intissä. Siviilissä Janne tekee Mutiny-nimistä lehteä ja Perälä piirtelee Huvikumpu-kauhusarjakuvalehteä. Tepe on työtön ja minä sivistän itseäni koulussa. Olen mieluummin siellä kuin töissä. Lisäksi kokoan Trash Can -kokoelmakasetteja. (RÖAR -89)
WASKY: Olen töissä tarrapainossa. Harrastuksia Trash Can ja ratsastus. Mikko-Setä opiskelee ja harrastaa kyykän heittoa. Perälä on intissä. Kazari on työtön sekatyömies ja Tepe on tilapäisesti "töissä" oleva työnvieroksuja. (HEMMO -90)
- Nytten on järjestelyjen alla 5-päiväiset festarit, joille on tulossa ainaskin UK SUBS, CIRCLE JERKS ja tätä tapahtumaa varten uudelleen koottu Beatles. Paikaksi olemme saaneet vuokrattua Kauhajoen kirkon. Hyvä paikka soittaa ja teltoille on tilava hautausmaa. (GUNNAR -90)
WASKY: Oon ollu reilut kolme vuotta työttömänä mitä ny neljä kk:ta olin töissä välillä. Ku vaimo on päivät töissä ni mun homma on ruokkia hevoset ja ponit (5 kpl, mutta kaikki ei omia), paimentaa koiraa ja kahta kissaa. Oonpa tässä yrittäny balettiaki harrastaa, mutta eihän siitä ny mitää tule. (POLICE BASTARD -96)

ONKO VT HUMORISTINEN?

PERÄLÄ: Missään nimessä ei saa ajatella, et me ollaan vaan huumoribändi. (PINHEAD -94)
JANNE: Ei me mikään huumoribändi olla, mutta kyllä meidän lavakohkaaminen on varmaan aika huvittavan näköistä. Kaksi kolmekymppistä jätkää laulaa ja huhtoo niin kuin pikkutenavat lastenkodissa. Kierimistä, päällehyppäämistä ja mauttomia asusteita. (SOUNDI -98)

SUHTEENNE ALKOHOLIIN? RESEPTEJÄ?

WASKY: Nykyään ehkä jotain kerran kk:ssa taitaa olla aika lähellä totuutta. Keikalla tulee automaattisesti otettua enemmän tai vähemmän, yleensä enemmän kun eihän sitä muitten ryyppäämistä kestä selvin päin. On mulla yks pikakiljuresepti: tarvitaan semmone 20 litraa vetävä mökkipesukone jonne heitetään 2-3 uutepussukkaa ja mausteeksi jukurttia, perunankuoria, herkkusieniä, punajuuria ja meiramia. Hiivan korvikkeeksi pari hiirtä killeröstä, täytetään kiehuvalla vedellä piripintaan. Kone pyörimään ja annetaan mäskin lillua siinä kunnes pinnalle kertyy reippaasti hometta. Sitte vaan kannetaan enimmät kokkareet pois ja pullotetaan. Voidaan nauttia heti mutta parhaimmillaan parin tunnin päästä pullotuksesta. (POLICE BASTARD -96)

MIKÄ TEIDÄN PAIKKANNE ON SUOMEN MUSIIKKIKARTALLA?

JANNE: VT:ä pidetään HC-bändinä, mutta meitä diggailee paljon semmoiset tyypit, jotka ei muuten kuuntele punkkia. Ehkä me ei olla perinteiselle hc-jengille tarpeeksi kantaaottavia ja toisaalta punkpoppareille meillä ei ole tarjota tarpeeksi melodioita. Voi olla että me ollaan väliinputoajia. VT:llä on oma lokero, missä lukee että "ikuinen maanvaiva". (SOUNDI -98)

KUKA MURHASI JOULUPUKIN?

PERÄLÄ: Meidän basisti Kasari.
MIKKO: Se oli se sama jätkä joka murhasi Olof Palmen.
KASARI: Se joka keksi kaupallisen joulun.
WASKY: Joulupukki murhasi itse itsensä kun se meni liika pieneen
savupiippuun ja jäi jumiin sinne ja tukehtui. (OSTA! -91)

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT?

RAINE: Bändin tulevaisuuden näkymä on lyhyesti avohoito. (KATOAMISPISTE -94)
JANNE: Toivottavasti saamme väännettyä musiikkiamme entistäkin sairaammaksi. (KATOAMTSPISTE -94)
WASKY: Ei sitä sen kummemin suunnitella, ku koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Mutta seuraava levy ennemmin tai myöhemmin on aina tähtäimessä. (POLICE BASTARD -96)
JANNE: Sen verran ollaan päätetty, että ensi vuonna tehdään täyspitkä, johon puolet piiseistä on jo valmiina. Kun tähän asti on tehty pelkkiä EP-levyjä, niin on iso haaste yrittää tehdä sellainen pitkäsoitto, jota jaksaa kuunnella alusta loppuun. (SOUNDI -98)

ONKO ELÄMÄ EDES KIVAA?

WASKY: Eläimet on kivoja.
MIKKO: Sehän on helvetin kivaa.
JANNE: Ei kai sitä nyt kukaan eläiskään, jos ei kivaa olis.
WASKY: Kuka kuollu on tullu sanomaan, että on kivaa.
RAINE: No onhan se kivaa tietysti. (PINHEAD -94)

JOTAIN LOPUKSI?

JANNE: Terveisiä Köpiksen Sulttaanille, sovitaanko että oli viimeinen kerta kun kuset tiskialtaaseen. (KATOAMISPISTE-94)
WASKY: Olkaa ihmisiksi ettei eläinten tartte hävetä. (POLICE BASTARD -96)
RAINE: Jos Mauri ja Tuomo lukevat tätä, niin sellaset terveiset, että pylly haisee. (PERIFERIA -98)

SIVUN ALKUUN/BACK

 [bio] [soittajat] [levyt] [haastattelu] [kuvia] [keikat] [posti] [etusivu]