Tämä sivu kuuluu HIFIOPAS-kokonaisuuteen.

KAIUTTIMET


Sisällys



Johdanto

Kaiuttimet ovat lähes poikkeuksetta laitteistoketjun heikoin lenkki. Merkittävin vaikutus äänenlaatuun on kaiuttimilla ja kuunteluhuoneen akustiikalla. Kaiuttimet tulee sijoittaa oikein huoneeseen ja niiden tulee sopia yhteen kuuntelutilan akustiikan kanssa (Kaiuttimien sijoituksesta oma sivunsa samoin kuin huoneakustiikasta). Kaiuttimia on rakenteeltaan eri tyyppisiä ja kaiutintyypin valinta riippuu kuuntelutilasta, hinnasta sekä makuasioista. Kaiuttimien valinnasta lisää tämän sivun lopussa.

Kaiuttimet voidaan jakaa kahteen päätyyppiin: koteloidut kaiuttimet sekä koteloimattomat eli dipolikaiuttimet. Kotelokaiuttimien toimintaperiaatteita ovat suljettu kotelo, refleksikotelo, kaistanpäästökotelo ja transmissiolinjaperiaate. Dipolikaiuttimien toimintatapoja ovat sähköstaattinen tai magnetostaattinen tasoelementti, nauhaelementti tai tavallinen dynaaminen kartioelementti. Kaiutin voi olla toiminnaltaan myös näiden yhdistelmä, jolloin puhutaan hybridistä. Lisäksi kaiuttimet voidaan jakaa aktiivisiin ja passiivisiin.


Kaiutintyypit


Kotelokaiuttimet


Suljettu kotelo

Suljettu kotelo on yksinkertaisin kotelotyyppi. Sillä saavutetan napakampi ja tarkempi bassotoisto kuin esimerkiksi refleksikotelossa. Bassotoisto laskee loivasti matalampia ääniä kohti ulottuen alemmaksi ja kotelo kuormittaa elementtiä tasaisesti. Suljettu kotelotyyppi vaatii yleensä suuremman kotelon.


Refleksikotelo

Refleksikotelo on yleisin. Refleksikotelossa on putki, jonka ilmamassa resonoi tietyllä viritystaajuudella vahvistaen tämän taajuuden ympäristöä ja voimistaen näin bassotoistoa. Viritystaajuuden ympäristössä suurin osa äänestä tulee refleksiputkesta ja elementin liikepoikkeama pienenee. Särö on viritystaajuuden ympäristössä suljettua koteloa pienempää resonanssin kuormittaessa elementtiä, mutta sen alapuolella särö kasvaa jyrkästi. Viritystaajuuden alapuolella myös taajuusvaste laskee jyrkästi.

Viritystaajuus valitaan yleensä taajuudelle, jossa pelkän elementin vaste suljetussa kotelossa olisi jo selvästi vaimentunut. Tällä tavoin bassotoisto saadaan ulottumaan alemmaksi vaimentumattomana kuin mitä pelkällä elementillä ilman resonaattoria saavutettaisiin. Refleksiperiaatteen tarkoitus ei ole kuultavan bassokorostuksen aiheuttaminen vaan bassovasteen tasaaminen ja ulottaminen alemmaksi.

Suuremmilla tehoilla särö kasvaa ja ilman suuri virtausnopeus aiheuttaa sivuääniä. Putki, jonka läpimitta on suurempi ja molemmat päät pyöristettyjä, vähentää säröä ja sivuääniä. Samoin tekee passiivielementin käyttäminen resonaattorina refleksiputken sijasta. Passiivielementti toimii refleksiputken tavoin. Se on kuin aktiivinen elementti ilman puhekelaa ja magneettia, joko kartio tai taso. Passiivielementin tulisi olla pinta-alaltaan mahdollisimman suuri ja liikeradaltaan laaja. Viritystaajuutta voidaan laskea passiivielementin massaa lisäämällä.

Refleksikotelon hyötysuhde on parempi ja refleksiperiaatteella kotelo voidaan tehdä pienemmäksi. Refleksikaiuttimet ovat tyypillisesti herkempiä ja siten helpompi kuorma vahvistimelle.


Transmissiolinja

Transmissiolinjakotelo on harvinaisempi. Kotelon sisältä kulkee pitkä supistuva kanava ulos kotelosta. Tällä pyritään vahvistamaan bassotoistoa elementin toistorajan alapuolella. Kanavan pituus on verrannollinen alimpien taajuuksien aallonpituuteen ja paksuus elementin pinta-alaan, jolloin kanavasta tulee pitkä ja se onkin yleensä kotelon sisällä laskostettuna. Tämä kotelotyyppi on rakenteensa vuoksi kookas.


Kaistanpäästö


Rakenne

Kaistanpäästö- eli bandpass- eli kaksoiskammiokotelossa on kaksi erillistä tilaa, etu- ja takakammio, joiden väliseinässä bassoelementti sijaitsee kotelon sisällä. Ääni johdetaan kuuntelutilaan etukammiossa olevan refleksiputken tai -kanavan kautta. Kotelotyypistä riippuen resonaattoreina toimivat refleksiputket voivat sijaita joko elementin etupuolella olevassa tilassa tai kummallakin puolella.

Suljetussa kaistanpäästökotelossa takakammio on suljettu, refleksi-kaistanpäästökotelossa refleksiviritteinen. Rakenteista on olemassa lisäksi erilaisia muunnelmia, kuten kolmikammioinen kaistanpäästökotelo sekä isobarik-bandpass -kotelo. Jälkimmäisessä elementit sijaitsevat väliseinässä joko vastakkain ja vastakkaisvaiheisina, jolloin puhutaan compound-asennuksesta, tai peräkkäin. Isobarik-sana kuvaa peräkkäin tai vastakkain asennettujen, samaan suuntaan liikkuvien elementtien väliin jäävää vakiotilavuutta. Lisäksi yksittäinen elementti voi sijaita kotelossa myös toisin päin käännettynä vastakkaisvaiheisena.

Kolmikammioisessa kaistanpäästökotelossa on kaksi elementtiä. Se voidaan toteuttaa niin, että keskimmäinen kammio on yhteinen etukammio kahdelle elementille ja molemmilla elementeillä on omat takakammiot. Mutta keskimmäinen kammio voi olla myös elementtien yhteinen takakammio, jolloin molemmilla elementeillä on omat erilliset etukammiot, joiden kautta ääni säteilee kuuntelutilaan.

Elementtejä voi olla yksi tai useampia. Kaksi elementtiä voivat sijaita kolmikammiokotelon lisäksi myös kaksikammioisen kotelon väliseinässä vierekkäin. Kaikissa kaistanpäästökotelotyypeissä voidaan käyttää myös isobarik-ratkaisua, eli elementin pariksi voidaan lisätä toinen elementti vastakkain (compound) tai peräkkäin.


Toiminta

Nimensä mukaisesti kaistanpäästökotelo voimistaa ääntä viritystaajuuden ympäristössä sekä vaimentaa ääntä toistokaistan ala- ja yläpuolella muodostaen molemmille puolille tasaisesti laskevan vasteen. Toistokaistan alapää rajautuu samoin kuin tavallisissa suljetuissa tai refleksikoteloissa ja refleksiviritys aikaansaa ylempien taajuuksien toistoa rajoittavan akustisen suodatuksen.

Kaistanpäästökotelolla on muutamia etuja: Ylätaajuudet suodattuvat tehokkaasti, jolloin erillistä jakosuodinta ei välttämättä tarvita. Tarvittaessa saavutetaan matalalle ulottuva toisto pienessäkin kotelossa tai vaihtoehtoisesti suuri herkkyys. Kaistanpäästökotelon säätömahdollisuudet ovat myös muita koteloita monipuolisemmat johtuen useista erilaisista koteloratkaisuista, tosin suunnittelu on myös paljon hankalampaa. Lisäksi kaistanpäästökotelon elementtiä kontrolloiva vaikutus pienentää säröä sekä mahdollistaa suuremman tehonsiedon ja äänenpaineen elementin liikeradan loppumatta.

Suunnittelulla voidaan vaikuttaa toistokaistan leveyteen, alarajataajuuteen ja herkkyyteen. Näitä ei kuitenkaan voida saavuttaa yhtäaikaa. Kapealla kaistanleveydellä saavutetaan suuri herkkyys ja äänenpaine mutta alarajataajuuden kustannuksella. Leveällä kaistanleveydellä saadaan toisto ulottumaan alas, mutta herkkyydestä ja äänenpaineesta on tingittävä.

Isobarik-ratkaisuilla äänenpainetta voidaan edelleen lisätä pienessäkin kotelossa. Tosin vahvistimelta vaaditaan enemmän tehoa ja refleksiputkien vaadittava pituus kasvaa.

Kaksoiskammiokotelon resonaattoriputkella on tavallista refleksiputkea suurempi merkitys, koska kaiuttimen koko bassoenergia tulee putkesta. Suurilla äänenpaineilla ilmavirtauksen voimakkuus huonontaa toistoa.


Dipolikaiuttimet

Kaiutinelementti ilman koteloa toimii dipoliperiaatteella. Kaiutin säteilee ääntä eteen ja taaksepäin mutta ei sivuille eikä ylöspäin, jolloin kaiuttimesta tulee suuntaava ja huoneen haitallisten seisovien aaltojen muodostuminen vähenee. Hyötysuhde on matalilla taajuuksilla heikko ja matalimpien bassojen toistuminen vaatii pinta-alaltaan kookkaita elementtejä.

Dipolit toimivat useimmiten tasokalvo- tai nauhaelementeillä, mutta elementteinä voidaan käyttää myös tavallisia dynaamisia elementtejä, jolloin suuri pinta-ala saadaan käyttämällä useita elementtejä vierekkäin.

Tasokalvo- ja nauhaelementit toimivat joko sähköstaattisella eli elektrostaattisella tai magnetostaattisella periaatteella ja ovat vahvistimelle vaikea kuorma. Varsinkin keskikokoisen tai ison elektrostaattisen kaiuttimen impedanssi on korkeilla taajuuksilla erittäin alhainen ja saa pienemmät vahvistimet usein polvilleen. Vahvistimien heikko virransyöttökyky kuuluukin yleensä diskantin vaimenemisena. Vahvistimelta vaaditaan suurta virranantokykyä vaikeisiin kuormiin.

Dipoliperiaatteen etuna on suuntaavuus, jolloin seisovat aallot ja heijastukset vähenevät. Bassotoisto ei kumise niin helposti. Tasoelementtiä käytettäessä etuina ovat myös elementtien vähyys ja jakosuotimen yksinkertaisuus. Nämä kaikki auttavat saavuttamaan tarkemman ja ulotteikkaamman stereokuvan.

Haittana on, että dipolikaiuttimet ovat kookkaita ja vaativat kunnolla toimiakseen taakse runsaansti tilaa, eivätkä tällöin sovi pienempiin huoneisiin. Tasoelementtien suuntaavuuden haittapuolena on se, että kaiuttimien ja kuuntelupisteen sijoitus on hyvin tarkka ja käytettävä kuuntelualue pieni. Muutaman sentin siirtyminen sivuun kuuntelupisteestä latistaa stereokuvan ja vaimentaa korkeita ääniä.


Aktiivikaiuttimet


Yleistä

Aktiivikaiutin on kaiutin, joka sisältää aktiivisen jakosuotimen ja omat sisäänrakennetut päätevahvistimet jokaiselle kaiutinelementille erikseen. Taajuudet jaetaan vahvistimille aktiivisuotimilla ennen vahvistimia. Erillistä päätevahvistinta ei tarvita vaan aktiivikaiutinta syötetään esivahvistintasoisella signaalilla.

Signaalilähteeltä tulee linjatasoinen signaali kaiuttimen aktiiviseen jakosuotimeen, joka jakaa sen kaiutintyypistä riippuen kahteen tai kolmeen taajuuskaistaan. Kukin kaista syötetään suoraan kyseistä kaistaa toistavalle päätevahvistimelle, joka taas ajaa kyseisen kaistan elementtiä ja vain kyseistä kapeaa taajuuskaistaa.

Yleisimpiä aktiivikaiuttimet ovat ammattikäytössä kuten studioissa tarkkailukaiuttimina sekä saliäänentoistossa. Kotikäytössä yleisimpiä aktiivikaiuttimia ovat aktiivisubwooferit.


Aktiivikaiuttimen edut

Aktiivikaiuttimella on muutamia etuja. Aktiivikaiuttimelle menee vain linjatasoinen signaali. Koska linjasignaali on pienitasoista, voi aktiivinen jakosuodin olla monimutkaisempi ja tarkemmin toteutettu kuin kymmenien tai satojen wattien tehoja käsittelevä tavallinen jakosuodin. Pienitasoista signaalia voidaan myös helposti muokata, vahvistaa tai vaimentaa tarpeen mukaan. Tämä helpottaa kaiutinelementtien yhteensovittamista sekä mahdollistaa bassotoiston ulottamisen alemmaksi. Se mahdollistaa myös akustisten säätöjen toteuttamisen. Järkevästi toimivat akustiset säädöt, ala- ja keskibasson sekä diskantin tason säätimet, mahdollistavat kaiuttimen sovittamisen erilaisiin huoneakustiikkoihin sekä helpomman sijoittamisen. Sointitasapainoa voidaan korjata sijoituspaikan mukaan. Esimerkiksi seinän läheisyyden aiheuttama bassojen korostuminen voidaan kompensoida basson tasoa vaimentamalla.

Aktiivikaiutin mahdollistaa myös paremman dynamiikan ja hyötysuhteen suhteessa päätevahvistimien tehoihin. Tavanomaista kaiutinta ajavan päätevahvistimen on pystyttävä tuottamaan suuria huippuvirtoja, koska passiivinen jakosuodin ja siihen rinnan kytketyt kaiutinelementit muodostavat hyvin vaativan dynaamisen kuorman. Tämä johtaa usein vahvistimen ylimitoitukseen vaikeampikuormaisten kaiuttimien varalta. Päätevahvistimen ja kaiutinelementtien välissä olevat kaiutinkaapelit ja passiivinen jakosuodin huonontavat järjestelmän hyötysuhdetta. Aktiivikaiuttimen kullekin elementille räätälöidyllä oikeantehoisella päätevahvistimella saadaan aikaan hyvä ja vääristymätön dynamiikan toisto. Se saavutetaan myös helpommin, koska vahvistimet toimivat aktiivisen jakosuotimen rajaamilla kapeilla taajuusalueilla. Riittävän dynamiikan aikaansaaminen hankalakuormaisella tavanomaisella kaiuttimella edellyttää erittäin tehokasta päätevahvistinta tai erillisten päätevahvistimien käyttämistä erillisjohdotettuina eri elementeille eli biampingia tai triampingia. Tällöinkään ei päästä samaan hyötysuhteeseen kuin aktiivikaiuttimella.

Kaiutinkaapelit eivät tuota ongelmia pidemmilläkään etäisyyksillä, koska signaali on linjatasoista eikä kaapeleissa tarvitse siirtää tehoa.

Aktiivikaiuttimen päätevahvistimet on usein myös varustettu ylikuormitussuojauksella, joka estää kaiutinelementtien vaurioitumisen liian voimakkailla signaaleilla. Näin niitä voidaan käyttää turvallisemmin mahdollisilla ääritehoilla.


Aktiivikaiuttimen haitat

Vaikka aktiivikaiuttimella on useita etuja tavanomaiseen kaiuttimeen verrattuna, se ei välttämättä ole kuitenkaan äänenlaadullisesti tavanomaista kaiutinta parempi. Kaiuttimen toimintaperiaate yksinomaan ei tee kaiuttimesta äänenlaadullisesti toista parempaa. Äänenlaatutekijät riippuvat monista asioista. Ne riippuvat kaiuttimen soinnista, sen sopivuudesta akustiikkaan, kokonaisuudesta.

Aktiivikaiuttimien tarjonnassa on myös paljon vähemmän valikoimaa kuin tavanomaisissa kaiuttimissa. On usein todennäköisempää löytää soinniltaan mieleinen kaiutin tavanomaisten kaiuttimien valikoimasta kuin muutaman aktiivikaiutinvalmistajan mallistosta. Sama pätee myös sisustuksellisuuteen.

Kaikkia aktiivisten tarkkailukaiuttimien sointi ei miellytä, koska niiden sointi on usein räätälöity tavallista huonetta parempaan akustiseen ympäristöön. Niiden sointi on myös joidenkin mielestä liian "raaka" tai "anteeksiantamaton", mikä taas on etu niiden tyypillisessä käytössä, studiotarkkailussa.

Aktiivikaiuttimen monimutkainen rakennekaan ei välttämättä ole myöskään etu. Usein paras ratkaisu on mahdollisimman yksinkertainen rakenne ja -signaalitie, mihin päästään helpommin tavanomaisella kaiuttimella.

Tehon loppuminen jollekin kaiutinelementille tai dynamiikan riittämättömyys ovat loppujen lopuksi erittäin harvoin ongelma tavanomaisen kaiuttimen ja vahvistimen ratkaisussa. Tällöinkin on kyse yleensä suurista paneelikaiuttimista tai nauhaelementeistä, jollaisten kanssa on muutenkin syytä käyttää biampingia tai triampingia.

Aktiivikaiutinta käytettäessä on hyväksyttävä, ettei päätevahvistimen vaihtaminen ole enää mahdollista. Myös kaiuttimia vaihdettaessa joudutaan hankkimaan tilalle aktiivikaiuttimet tai passiivikaiuttimien lisäksi päätevahvistin. Aktiivikaiuttimien haittapuolena on myös korkea hinta.


Kaiutinelementtien määrä

Kaiutinelementtejä on kaiuttimessa vähintään yksi. Äänilähteen pistemäisyyteen pääsemiseksi vähempi määrä on parempi. Yksitieratkaisun hyvä puoli on, että äänilähde on pistemäinen eikä jakosuodinta tarvita. Tällöin vältytään useamman elementin sekä jakosuotimen hankalalta toiston vaiheen yhteensovittamiselta. Dynaamisella elementillä yksielementtisyys on hyvin vaikea toteuttaa. Yksitiekaiuttimet ovatkin yleensä sähkö- tai magnetostaattisia, jotka on toteutettu taso- tai nauhaelementeillä.

Kaksitiekaiutin on yleisin. Se on yksielementtiseen verrattuna jo huomattavasti helpompi toteuttaa laadukkaana, koska toistettava taajuuskaista voidaan jakaa isommalle, matalampia taajuuksia paremmin toistavalle sekä pienemmälle, korkeille taajuuksille sopivalle elementille. Kaksitiekaiuttimessa on vielä verraten vähän osia ja se on usein laadukkaampi kuin samanhintainen useampielementtinen kaiutin.

Suurempia äänenpaineita tavoiteltaessa tarvitaan enemmän elementtejä, jotta kullekin taajuuskaistalle saadaan tarkoitukseen sopivin elementti. Kolmi- ja useampitiekaiuttimet ovat monimutkaisempia, koska ne vaativat enemmän osia. Suurempi osien määrä ja korkeammat suunnittelukustannukset nostavat myös hintaa jos pyritään aikaansaamaan yhtä laadukas useampielementtinen kaiutin.


Kaiuttimien valinta


Yleistä

Kaiuttimien valintaan vaikuttaa moni asia: kuunneltava materiaali, kuunteluvoimakkuus ja kuunteluolosuhteet kuten huoneen koko, huoneakustiikka sekä se, miten voi kaiuttimet huoneeseen sijoittaa.

Suurimmat ja selvimmät äänenlaatuun vaikuttavat tekijät ovat kaiuttimet ja kuunteluhuoneen akustiikka. Kaiuttimet tulee sijoittaa oikein ja niiden tulee sopia kuunteluhuoneen akustiikkaan. Laadukkaatkin kaiuttimet kuulostavat huonolta jos ne eivät sovi huoneeseen tai jos ne on sijoitettu väärin. Kaiuttimien sopivuus huoneeseen sekä niiden oikeanlainen sijoittelu ovat äänenlaadun kannalta erityisen tärkeitä. Siksi ei kannata valita kaiuttimia, joita ei pysty sijoittamaan huoneeseen niiden vaatimalla tavalla. Kaiuttimet tulee yleensä sijoittaa mahdollisimman kauaksi seinistä. (Sijoittelusta lisää omalla sivulla.)

Huoneen koko määrää yleensä sen, kuinka suuret kaiuttimien tulee olla. Pienempään huoneeseen sopivat todennäköisesti parhaiten pienet jalustakaiuttimet. Varsinkin jos kaiuttimet joutuu sijoittamaan lähelle seiniä. Isompien kaiuttimien bassotoisto kumisee helposti pienessä huoneessa tai lähellä seiniä, vaikka kaiuttimet olisivat muuten kuinka hyvät. Samalla hinnalla saa todennäköisesti äänikuvaltaan ja erottelevuudeltaan paremmat, laadukkaat pienemmät kaiuttimet.

Suurempi huone taas vaatii enemmän äänenpainetta eli yleensä suuremman kaiuttimen, jotta saataisiin samassa suhteessa riittävästi dynamiikkaa ja matalia ääniä. Samoin tekee puutalon huone, jossa seinät imevät enemmän ääntä. Jotta äänikuvassa ja erottelevuudessa päästäisiin samalle tasolle kuin samanhintaisilla pikkukaiuttimilla, joutuu isompiin kaiuttimiin sijoittamaan enemmän rahaa.

Toki voi tehdä niinkin, että hankkii aluksi laadukkaat pikkukaiuttimet hyvän äänikuvan ja erottelevuuden vuoksi ja täydentää laitteistoaan myöhemmin subwooferilla kun rahaa on käytettävissä enemmän. Tällöin tietenkin on aluksi tyydyttävä matalimpien taajuuksien vaimeuteen ja heikompaan tilantuntuun. Vastineena kuitenkin todennäköisesti parempi erottelevuus ja tarkempi äänikuva.

Riippuu kuunneltavasta materiaalista kuinka paljon matalimpien taajuuksien toiston vaimeus tai puuttuminen haittaa kuuntelua. Useilla materiaaleilla siitä ei välttämättä ole hifikäytössä kovin paljon haittaa. Monet pienetkin kaiuttimet ulottuvat bassotoistoltaan aivan riittävän alas normaalia musiikinkuuntelua ajatellen. Monesti onkin järkevintä panostaa kunnon pikkukaiuttimiin äänikuvan ja erottelevuuden vuoksi. Lähinnä elokuvakäytössä kaikkein matalimmilla äänillä on suurempi merkitys.

Subwoofer tuo mukaan myös omat ongelmansa. Sen tulee myöskin olla laadukas sekä sopia yhteen pääkaiuttimien ja huoneakustiikan kanssa. Siinä tulee olla riittävät säätömahdollisuudet ja se tulee säätää oikein ja hyvin yhteensulautuvaksi pääkaiuttimien kanssa. Muutoin siitä voi olla jopa enemmän haittaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikkein alimmat bassotaajuudet parantavat monesti tilavaikutelmaa ja läsnäolon tuntua. Lisäksi subwoofer toistaa bassoäänet jykevämmin, dynaamisemmin ja tarkemmin. Mutta subwooferin tapauksessa taas äänikuvan kannalta paras ratkaisu olisi kaksi subwooferia, molemmille kanaville oma erillinen subwoofer. Kompromisseja on kuitenkin tehtävä jos hintaluokka on rajallinen. (Subwooferista oma sivu.)

On muistettava, että jokainen kaiutin on luonteeltaan erilainen. Kaksi erilaista kaiutinta voivat olla kokonaisuutena yhtä hyvät. Lopullinen hyvyys ja paremmuus riippuvat siitä, mitä ominaisuuksia kuuntelija kaiuttimessa arvostaa ja mitä hän ääneltä vaatii.

Lisäksi, ääni ei ole kaiuttimen ainoa ominaisuus. Muita ominaisuuksia ovat materiaalit, ulkonäkö ja viimeistely, joista hinta myös muodostuu. Riippuu valmistajasta, minkä verran hinnasta mihinkin ominaisuuteen panostetaan. Kaksi äänellisesti yhtä hyvää kaiutinta voivat olla hyvinkin erihintaisia riippuen esimerkiksi viimeistelystä. Yleensä hinnan noustessa valmistajat uhraavat enemmän ulkoasuun ja viimeistelyyn. Myös muutamat asiat, kuten magneettisuojaus kannattaa ottaa huomioon kaiutinta valittaessa.


Kuuntelun ja mittausten merkitys

Oikea tapa kaiuttimien valinnassa on oma kuuntelu. Ja koska kuunteluolosuhteet ovat yksilöllisiä, paras tapa on kuunnella kaiuttimia kotona niiden lopullisessa sijoituspaikassa ennen ostopäätöstä.

Kaiuttimia hankkiessa ei kannatakaan liikaa tuijottaa mittauksia. Joskus esimerkiksi vähemmän ihanteellisen vapaakenttävasteen omaava kaiutin soi paremmin sekä tasaisen vasteen omaavan kaiuttimen soinnissa voi olla puutteita.

Mittausten tulkinta ei ole aivan yksinkertaista. Usein esimerkiksi kiinnitetään liikaa huomiota kaiuttomassa huoneessa mitattavaan vapaakenttävasteeseen. On melko helppoa suunnitella kaiutin, jonka vapaakenttävaste näyttää kauniilta. Se ei kuitenkaan takaa hyvää äänenlaatua, eikä edes oikeata sointitasapainoa.

Kaiuttimella ei ole vain yhtä taajuusvastetta, vaan joka suuntaan saadaan erilainen tulos. Huoneessa kaikkien suuntien vasteet vaikuttavat ääneen. Kaiuttimen rakenteesta taas riippuu, kuinka suuri merkitys eri suuntien vasteilla on. Kokonaissäteilyä kaikkiin suuntiin kuvataan usein mittauksissa tehovasteella, josta voi usein päätellä vapaakenttävastetta paremmin kaiuttimen sointitasapainoa huoneessa.

Taajuusvasteen lisäksi kaiuttimilla on kuitenkin myös muita teknisiä ominaisuuksia, kuten vaihetoisto, jälkivärähtelyt, särö ja kompressio.

Vaikka kaksi kaiutinta olisivat sointitasapainoltaan samanveroisia, eroavaisuuksia todennäköisesti löytyy esimerkiksi äänikuvassa, erottelevuudessa, dynamiikassa, basson kontrollissa, keskialueen selkeydessä tai diskantin laadussa. Kaiuttimen äänikuvaan ja äänen luonnollisuuteen vaikuttavia asioita on vaikea mitata ja niitä on vaikea mittaustuloksista päätellä. Lisäksi akustiikka ja kaiuttimien sijoittelu vaikuttavat äänikuvan läpikuultavuuteen ja basson määrään.

Kaikesta tästä johtuu, että kaiuttimen äänenlaatua on helpointa arvioida kuuntelemalla. Mittauksista saa toki kuitenkin paljon kiinnostavaa tietoa, ja niistä voi päätellä erilaisia asioita kaiuttimien toiminnasta sekä kuuntelussa havaittujen äänenlaadullisten puutteiden syistä.




SIVUN ALKUUN   TAKAISIN EDELLISELLE SIVULLE   TAKAISIN ETUSIVULLE


Copyright 1997-2005 © HIFIOPAS
Tietoa näistä sivuista
Palautelomake