Pyöräretki Näsijärven ympäri 26.–27.6
Urhea retkueemme pyörähti Näsijärven ympäri keskellä kauneinta suvea. Kesän lämpöennätyksien aikaa elettiin ja vettä kului sen mukaisesti. Lähdimme perjantaina kaupan kautta kohti iloista Teiskoa. Tie maistui ja yöpymispaikalle saavuimme hyvissä ajoin. Perillä käytimme käytännössä koko kauniin kesäillan astioitten pesuveden etsimiseen. Ei muuten ollut helppoa.
Toisena päivänä matkasimme myös mukavaa vauhtia ja kävimme pari kertaa uimassa. Vesi oli lämpöistä! Kiertelimme jonkin verran Näsijärven länsireunaa matkallamme etelään. Kilometrejä kulkupelimme nielivät noin 150 kappaletta. Kotona olimme ilta-aikaan.
Ruoka maistui päivämatkan jälkeen
Karttaan ja tien varteen merkitty yleinen uimaranta
Joonas, Ilari, Taina ja Maku, me sankarit, ja Tampereen ja Ruoveden raja
Muroleen kanavalla
Taukopaikka
Viimeinen uintipaikka kuolleine kaloineen
