Akateemisen kyykän MM-kilpailut 9.2.2008
Teekkareita ja ehkä muitakin tieteenharjoittajia harvemmin näkee aamutuimaan koululla, ainakaan ennen lounasaikaa. Kerran vuodessa senkin ihmeen näkee, vanhemmille jo opiskeluajan ohittaneille se saattoi kertoa nykyopiskelijoiden hyvästä opiskelumotivaatiosta. No ei sentään, pitäähän kerran vuodessa saada nenä irti teoriakirjoista ja urheilla ihan MM-tasolla.
Lauantaina 9.2.2008 ratkottiin 43. Akateemisen Kyykän Maailmanmestarit TTY:n kampusalueella. Nääs-Partio osallistui kisoihin kahdella joukkueellaan. Eduskunta ja Hallitus edustivat komeasti, karttuja lenteli pelialueelle, kuten myös sen ulkopuolelle vastustajia pahaenteisesti varoitellen. Parhaatkin kohtaavat joskus voittajansa, joten NäPalaisia ei jatkossa nähty, jatkoilla kylläkin.
